Ennen leikkausta olleet käynnit täällä: http://www.sanjakuusisto.fi/2015/10/13/suhteeni-kohtuuni/
Osa 2 leikkauskertomuksesta täällä: http://www.sanjakuusisto.fi/2015/11/10/se-suuri-paiva-2/

Suhteeni kohtuuni on päättynyt. Erosimme ankeissa oloissa torstaina 5.11. Eroa tuo kapistus ei itse halunnut vaan piti turvautua ulosottoon poismuuton varmistamiseksi.

Leikkauspäivän aamuna oli hirveä jännitys ja huonosti nukuttu yö takana. Oli nälkä ja jano, kun koko yön oli pitänyt olla ilman ruokaa ja juotavaa.

Seitsemältä piti saapua sairaalalle ja ennen kahdeksaa olin jo matkalla leikkaussaliin.

Erittäin kyseenalaista oli kuitenkin se, että leikkaava lääkäri yritti vielä kerran puhua minua tähystyksellä tehtävään operaatioon joka olisi viimeistellyt mahani täysin epämuodostuneeksi arpiläjäksi. On se kumma kun juuri sillä hetkellä kun potilas on peloissaan ja ahdistunut, yritetään vielä vaihtaa etukäteen sovittua suunnitelmaa. Tuli mieleen, että olikohan leikkaava lääkäri mahtanut edes lukea minun potilaskertomustani ollenkaan? Oli vain sekuntien päässä etten olisi lähtenyt kotiin ja antanut asian olla. Esilääkitystä minulle ei edes tarjottu ennen leikkaussaliin menoa.

Salissa odotti iso joukko henkilökuntaa, joista jokaisella oli oma tehtävänsä. Erityisesti jäi mieleen eräs hoitajanainen, joka koko ajan jaksoi rauhallisella äänellä kertoa mitä seuraavaksi tapahtui. Sain kanyylin käteen ja verenpainemittarin toiseen käteen.

Selkäydinpuudutus on edelleen maailman kamalinta ikinä vaikka siihen saisi miten paljon rauhoittavia tai puuduttavia aineita tahansa.

Sain monet piuhat ja anturit otsaan, käsiin, rintakehään ja selkään.

Viimeinen muistikuva leikkaussalista on se, kun minulle toivotettiin hyvää yötä.

Heräämössä olin ollut jo klo 10.30 ja itse heräilin vasta puolisen tuntia sen jälkeen. Pyytäessäni juotavaa sain ainoastaan vettä. Mehua ei voitu antaa kun siitä tulee yleensä huono olo. Loppujen lopuksi se mehupurkki löysi tiensä käteeni kun päätin, että on päästävä istumaan ja heti! Eikä muuten tullut huono olo! Osastolle pääsin puoli kolmen maissa ja sekin tapahtui vasta kun olin sitä itse useaan kertaan pyytänyt.

Osastollaoloajasta voin sanoa että kivunhoito on suomessa aivan lapsenkengissä. Buranaa ja Panadolia määrätään kaikkeen mutta potilaan kiputiloja ei oteta tosissaan ja kaikki oikeasti vaikuttavien kipulääkkeiden annostukset ovat aina minimissä tai sen alle. Ja sitten odotellaan että josko se ihmeparantuminen sieltä tulisi seuraavien tuntien aikana ennenkuin hyväksytään ettei se lääkeannos ehkä ollutkaan riittävä.

Kotiin jouduin lähtemään niiden perinteisten Buranan ja Panadolin voimalla. Näemmä ainakin Seinäjoen Keskussairaalan ammattitaidoton henkilökunta kokee ihan hyväksi toimintamalliksi uhkailla potilasta sillä että joutuu jäämään osastolle ”jos ei tavalliset lääkkeet riitä”. Eli kivunhoidon voi jättää tekemättä kun potilas itse toteaa ääneen että ”vitut, kärsitään sitten, mä lähden kotiin.”. Luonnollisesti papereissa tulee lukemaan jotain aivan muuta kuin mitä oikeasti tapahtui, koska ei kai kukaan nyt vastuuta mistään voi ottaa. Kaiken tämän lisäksi leikkaava lääkäri ei ollut vaivautunut kirjoittamaan minulle reseptiä nukahtamislääkkeistä, vaikka itse oli sitä mieltä että näin tehdään. Kotiutumisesta alkaen on ollut ja tulevina päivinä tulee olemaan tiedossa vain kipua ja unettomuutta. Mutta takaisin en todellakaan ole menossa!

Tarkistin vielä mielenkiinnosta, kyllä jokaista lääkeainetta mitä minulle annettiin osastolla myydään ihan normaaleissa apteekeissa. Eli mitään estettä asianmukaiselle lääkitykselle ei olisi ollut. Kyse on ainoastaan henkilökunnan piittaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki joihin törmäsin sairaalassaoloaikanani eivät tulisi ikinä pärjäämään yksityisellä sektorilla. Onko Suomen julkisen terveydenhuollon ainoa oikea tarkoitus siis työllistää ne jotka eivät kenellekkään kelpaa?

Sairaalaruuasta voisi kirjoittaa vaikka oman blogitekstin mutta tiivistetään koko sisältö yhteen lauseeseen: Seinäjoen keskussairaalassa tarjoiltava ruoka saa huonoimmankin mahdollisen kehitysmaan, todennäköisesti EU:n mustalla listalla olevan lentoyhtiön turistiluokan vaikuttamaan 3 Michelin tähden ravintolalta. Ruoka oli mautonta enkä kyllä sen terveellisyydestäkään menisi ihan takuuseen. Ilmeisesti tarkoituksena on että potilas pelkää seuraavaa ruokailua niin paljon että lähtee mieluummin kotiin ilman lääkitystä kuin viettää enää yhtäkään sekuntia sairaalassa.

Kiitos Seinäjoen Keskussairaala, olet paska.

12202312_10206217503510075_870947183_n

Joka tapauksessa olen hengissä edelleen ja kohtua sekä munatorvia tyhjempi. Kyljelle kääntyminen tuntuu hassulta, ihan kuin kaikki sisäelimet vatsassa liikkuisivat mukana.

Lopuksi voin sanoa, että tätä kirjoittaessani juuri uutisoitu sote-uudistus jossa käyttäjä saa itse valita palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan toteutuu, enkä sen vuoksi enää ikinä tule vapaaehtoisesti käyttämään julkista terveydenhuoltoa.

FacebookTwitter