Viime heinäkuussa kävimme pikaisesti reissussa ja ehdin yhden päivän ajan kokea pienen palan Lontoota.

Siinä kaupungissa vaan oli sitä jotain, mikä sai minut miettimään paluuta kyseiseen kaupunkiin joskus hieman pidemmäksikin aikaa. Ja mikä parasta, lento kestää todella vähän aikaa.

Lontoolaiset eivät sinänsä olleet mitenkään ihmeellistä kansaa eikä ilmasto sen kummempi kuin Suomessakaan, mutta kaupunkina se jäi mieleen jollain tavalla kiehtovana.

Metromatkat eivät ole ollenkaan yhtä joutuisia kuin Suomessa. Wikipedian mukaan Lontoon metrojärjestelmä käsittää 270 asemaa ja koostuu 420 kilometristä raiteita. Heathrow:n lentoaseman terminaaleilta matka Piccadilly Circukseen taisi viedä aikaa noin 45 minuuttia.

Minä en myöskään ole niitä ihmisiä joiden loma käsittää makaamista rannalla. Kotonakin voi maata päivittäin ja jos haluaa lämpöä, niin kyllä jokaisessa kodissa sitä pystyy säätämään ihan mielensä mukaan. Minä haluan kävellä siellä rannalla, kastaa varpaat meriveteen ja etsiä vaikka simpukoita. Haluan katsella nähtävyyksiä ja päästä kokemaan ja näkemään jotain sellaista, mitä Suomi ei pysty tarjoamaan. Tästä hyvänä esimerkkinä voin mainita reissun Pattayalle heinäkuussa. Rannat olivat niin hirvittävässä kunnossa, ettei sinne voinut mennä kävelemään edes kengät jalassa. Loppujen lopuksi ainoa asia mitä siellä pystyi silloin päivittäin tekemään oli syöminen ja juominen. Bangkokissa taas löytyi enemmän sitä meininkiä mitä lomalta halusin. Valinnanvaraa tekemisen ja näkemisen suhteen on todella paljon. Suurin ongelma omalla kohdallani Thaimaassa oli se, että kahvi oli pahaa ja suklaata ei meinannut löytyä mistään. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, mitä ilman ei vaan tule toimeen.

Mutta palatakseni Lontooseen… Buckinghamin palatsi ja sen puutarha tekivät suuren vaikutuksen. En ollut koskaan ajatellut, että joku päivä vaan kävelen siitä melkein pihan poikki ohi kulkiessani. Hyde Parkista löytyi Prinsessa Dianan muistomerkki ja se taisikin olla ainoa asia, minkä ehdin kyseisestä paikasta painaa mieleeni.

Olin myös hirveän vaikuttunut paikallisista koululaisista. Aloin ehdottomasti olemaan sitä mieltä, että Suomeenkin olisi saatava koulupuvut. Lisäksi meidän lapsille olisi hyvä opettaa myös käytöstapoja jo ennen kouluun menoa. En ole varmaan koskaan nähnyt opettajallakaan niin vahvaa auktoriteettia kuin Lontoossa. Näitä oppilaita parveili kaupungilla siellä täällä myös ilman valvontaa, mutta sain selville, että he olivat suorittamassa jotain koulusta annettuja tehtäviä. Koulupuvut päällä kuljettiin. Ei hypitty pitkin ojia ja tien reunoja, väistettiin muita ihmisiä eikä kenellekään huudeltu mitään ylimääräistä. Tuli ihan oma lapsuus mieleen ilman niitä koulupukuja tietenkin.

Lisäksi niistä ihmisistä huokui tietynlainen ystävällisyys. Kukaan ei käytännössä tuntenut toisiaan, mutta hymyilimme silti. En ehkä olisi ollenkaan pahoillani, vaikka saisin asua kyseisessä kaupungissa edes hetken…

FacebookTwitter