Minä otin ja toteutin pitkällisen suunnitelmani. Se vaati todella paljon töitä toteutuakseen, mutta olen hitto vie sen ansainnut.

Minulla oli pienet rinnat. Ei aina, mutta sen yhden ja ainoan imetyksen jälkeen kylläkin.

Jossain vaiheessa yritin jopa olla tyytyväinen itseeni, mutta yritykseksi se sitten jäikin. Yli kymmenen vuotta sitten tein päätöksen siitä, että jonain päivänä minulla vielä on ne tissit. Olkoot vaikka feikit, mutta ainakin ne ovat. Ja näkyvät.

Täytyy nyt erikseen mainita, että miestäni ei missään vaiheessa ole rintojeni koko kiinnostanut ja kun olen aiheesta kysynyt, on vastaus ollut sarjassa ”big boobs, small boobs, still boobs.”. Mutta nykyisessä parisuhteessani kotoa tulleesta tuesta huolimatta, silti jokainen kerta, kun sain muulta lähipiiriltä tai kavereilta edes vitsillä kuulla siitä, että ”eihän sinulla edes ole tissejä” aiheutti pahaa mieltä ja heikensi itsetuntoa. Ei ollut hirveän mieltä ylentävää kuulla sitäkään, että sivulauseessa aina muistettiin mainita kuinka silikonirinnat eivät ole hyväksyttävä vaihtoehto.

Minut leikattiin viime perjantaina. Kivut ovat olleet vaihtelevia. Sängystä ei pääse ylös ilman apua, jos erehtyy menemään makuulle asti. Nukun siis istualtani sen mitä nukun. Melkein kaikkeen tarvitsee apua. Maitopurkkia raskaampaa ei saa nostaa. Käsiä ei saisi hirveästi liikuttaa. Lääkkeet väsyttävät ja punainen kolmio paketin kyljessä aiheuttaa hieman sekavaa oloa. En minä tästä nauti, mutta kestän sen. Onhan minulla kotona kaikista parhaat tyypit apuna.

Minä sitten hankin ne tissit ja arvatkaas mitä? Ne ovat isommat kuin edelliset, pyöreämmät kuin monella muulla ja ne eivät roiku. En enää tarvitse yksiäkään supermegahyperpushuppeja. Voin hankkia mukavia rintaliivejä ja luulen, että löydän kaupasta jopa sopivatkin sellaiset.

Koska kyseessä oli tärkeä operaatio minulle, en edes harkinnut tekeväni sitä missään muualla kuin Helsingissä. Asiat loksahtelivat kohdilleen. Kävin konsultaatiossa ja puhtaan mammografian saatuani varmistin paikkani leikkaukseen. Konsultaation ja leikkauksen väliin jäi tasan neljä viikkoa. Mammografiaan menin yksityiselle, koska jokainen meistä tietää julkisen sektorin jonot tulosten odotusajasta puhumattakaan. Mammografia kesti vajaa kymmenen minuuttia. Tulokset sain heti mukaani ja toimitin ne välittömästi leikkaavalle klinikalle. Samana päivänä sain kirurgin vahvistuksen, että leikkaus voidaan toteuttaa sovitusti. Viimeiset viikot ennen leikkausta elin sormet ja varpaat ristissä toivoen, että en sairastu. Lisäksi jännitin mieheni työkuvioita, koska ne ovat muutenkin epävarmoja.

Loppujen lopuksi olen leikkauksen jälkeen istunut pari tuntia mieheni toimistolla koska kotimatkalla minulle iski heikko olo. Samana iltana mieheni teki firmansa operatiivisen johtajan kanssa töitä vielä meillä kotona, koska minua ei saanut jättää kotiuttamisen jälkeen yksin. Lauantaina löysin itseni taas mieheni toimistolta. Ainakin olen saanut itseni liikkeelle leikkauksen jälkeen niin kuin suositeltiinkin. Pitää muistaa kehua sitä porukkaa, mikä miehelläni töissä on. Loistavia persoonia ja ymmärtäväisiä tyyppejä.

Ja ettei nyt kenellekään jää epäselväksi, niin päätös ottaa nämä tissit, oli yksin minun. Niin se on ollut aina. Tosin jokainen arvosteleva kommentti vitsinä tai ei, on vaikuttanut tähän päätökseen todella paljon. Päivittäiseen jahkailuuni kyllästyneenä mieheni käski minut konsultaatioon ja ilmoitti, että ”tee päätös vasta sen jälkeen”. Ja minähän tein työtä käskettyä.

Leikkaus itsessään meni hyvin. Sain aika nopeasti heräämisen jälkeen hieman syötävääkin.

14914637_10208919246931972_1413409974_n

Operaatio alkoi hieman ennen kymmentä aamulla ja heräilin nukutuksesta reilun tunnin päästä. Kun aivot alkoivat taas kunnolla toimia, sain siirrettyä käteni tippaletkuineen peiton alle. Siellä ne tissit olivat. Hoitajan avustuksella niistä on olemassa jopa valokuvat välittömästi heräämisen jälkeen.

Alla oleva kuva kertoo tilanteen ennen ja jälkeen leikkauksen.

14914869_10208919247091976_1532388826_n

Sitten näitä suuria epäilyjä ja pelotteluja:

Minulle kerrottiin (ilmeisesti maalaisjärjellä), että implanteista voi saada syövän. Jossain lehdessä oli kuulemma lukenut niin. Tietysti tiedettäisiin asioista enemmän, jos luettaisiin vaikka niitä 2000-luvulla ilmestyneitä lehtiä.

Päätöksestäni ollaan myös oltu huolissaan. Voin kertoa, että mielenterveyteni ei ole järkkynyt, päinvastoin. Olen ihan itse osannut tehdä tämän päätöksen ilman kenenkään painostusta. Oloni on tällä hetkellä henkisesti parempi kuin aikoihin.

Kivuista huolimatta olen iloinen ja erittäin tyytyväinen päätökseeni. Olen yllättynyt siitä, että minua loukanneet ihmiset eivät ole moralisoineet päätöstäni millään tavalla. Oikeastaan tilanne on ollut ihan päinvastainen. On tullut jopa sellainen tunne, että päätöstäni saatetaan jopa hävetä lähipiirissäni. Mutta ei se mitään, minua saa hävetä ihan keskenään jokainen joka kokee sen tarpeelliseksi. Minua saa myös moralisoida, mutta on hyvä muistella ensin ovatko kaikki omat päätökset ja teot elämässä olleet aina ihan fiksuja. On myös hyvä palauttaa mieliin se, että me tosiaankin elämme jo 2000-luvulla.

Minulla on myös ihan hyvin tiedossa kaikki mahdolliset riskit mitä tähän sisältyy. Sain ne tiedot ihan kirurgilta suoraan ja olen myös osannut itse ottaa asioista selvää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kukaan jonka serkunkissankaimankaverille on käynyt huonosti, ei tiedä minun tilanteestani mitään. Nämä ovat taas niitä asioita mitä ei voi verrata keskenään kenenkään kohdalla. Me kun satumme jokainen olemaan yksilöitä ja kaikki eivät reagoi asioihin samalla tavoin.

Minä sain sen mitä lähdin koko operaatiosta hakemaankin: Tissit.

14875188_10208919247011974_87477501_n

Lisäksi näytin itselleni mihin minä pystyn, kun tarpeeksi haluan. Ei tullut tekosyitä eikä jossitteluja. Pelottiko? Totta hemmetissä, mutta kaikkiin operaatioihin liittyy aina riskejä. Jos ei riskejä ota, mitään ei voi saavuttaakaan.

Minulla on vielä ainakin viikko sairaslomaa jäljellä ja ajattelin käyttää sen ajan rentoutumiseen. Kun vointi kohenee, niin lähden yksin tuonne ulos kävelemään. Vaikka leikkauksesta on kulunut vasta kaksi yötä, niin jääkaapin ovi aukeaa jo omin voimin ilman vipuvartta ja pukeminenkin alkaa luonnistua. Toipuminen siis ainakin etenee hienosti.

FacebookTwitter