4.11.2016
MinäYleinen
162 Comments

Viikko on kulunut leikkauksesta.

Toipuminen on mennyt kipuillessa. Makuulta istumaan nouseminen tuottaa edelleen työtä ja tuskaa, mutta helpottaa päivä päivältä. Yhtäkään yötä en ole vielä onnistunut kunnolla nukkumaan. Pisin yhtäjaksoinen uni taisi olla edellisyönä viisi tuntia. Nukkuminen on tapahtunut pääosin istuallaan, mutta kun uskaltauduin menemään vaakatasoon, lihassärky alkoi helpottaa huomattavasti. Väsymys on aiheuttanut myös sen, että saatan nukkua kahdetkin päikkärit päivän aikana.

Ruoka on alkanut pikkuhiljaa maistua ja sen myötä olo on kohentunut huomattavasti.

Kovasti oltiin sitä mieltä, että töihin voi palata jo viikon kuluttua leikkauksesta. Minä en voi. Edelleen olen liian kipeä ja ”vajaatoiminen” kassatyöskentelyyn. Uupuminen tulee todella herkästi ja pelkästään puolen tunnin kauppareissun seurauksena on väliunet sohvalla.

Pukeminen alkaa sujua aika hyvin jo ilman apua. Ja pakko onkin onnistua, koska mieheni joutuu käymään välillä töissä. Eli vietän paljon aikaa yksin kotona.Kotityöt ovat edelleen kiellettyjen listalla. Eilen laitoin pyykkejä kuivamaan ja lopputulos oli tuskallinen. Seuraavat pari tuntia meni pääosin makoillessa panadolin kera sohvalla.

Tikkien päät poistettiin tänä aamuna. Hoitajan mukaan haavat parantuvat hyvin ja arvista tulee todella siistit ja näkymättömät jos vain jaksan niitä kunnolla hoitaa.

Kivun rajoissa siis mennään päivästä toiseen.

Huomenna tulee päivälleen vuosi täyteen edellisestä leikkauksesta. On siis kaikki toipumiseen liittyvät asiat vielä tuoreessa muistissa, vaikka kyseessä olikin ihan erilainen toimenpide tällä kertaa.

Still no regrets (and no pictures of my naked boobies). 🙂

On ollut myös hienoa huomata ihmisten suhtautuminen asiaan. Sitä ei nimittäin ole ollut. Paitsi yhden ihmisen osalta. Ja tämä yksi ihminen jaksaa edelleen muistuttaa minua siitä, miksi kyseiseen leikkaukseen hakeuduin. Kerta toisensa jälkeen muistaa kertoa siitä, kuinka en kelpaa itselleni enkä siten tälle ihmisellekään. Kaikkea ei kerro edes suoraan, mutta kyllä nämä asiat tyhmempikin ihminen osaa rivien välistä lukea. Toisaalta tämä kertoo minulle sen, että onpahan jotain mitä saavutella tulevaisuudessa.

Tajusin myös sen, että edelleen oman elämän mukavuuden tavoittelu on joidenkin mielestä väärin. Pitäisi vaan antaa olla ja tyytyä siihen surkeuteen mitä on tarjottu. Valitan, mutta jos kuulet jatkuvasti paskaa itsestäsi, se ei ole mahdollista. Kiitos nykyiselle parisuhteelleni, olen oppinut oman arvoni ja sen, että en ole kenenkään heittopussi. En enää. Lisäksi olen myös täysi-ikäinen eli osaan tehdä päätökseni omasta elämästäni ihan itse.

Liian helposti myös käytetään somen voimaa toisten julkiseen nöyryyttämiseen. Aluksi poistelin kommentteja aika ahkerastikin, mutta lopulta tajusin, että enhän minä itsestäni sitä idioottia tee kommentoimalla typeryyksiä ja muka hauskoja asioita hymiöiden kera toisten päivityksiin. Näistä ”fiksuista” kommenteista otetut kuvankaappaukset muistuttavat minua jatkossakin siitä, että minulla menee hyvin. Ne suorastaan kannustavat menemään eteenpäin ja tavoittelemaan aina vaan jotain enemmän. Onpahan ihmisillä jatkossakin puhuttavaa kauppareissuillaan. Se taitaa olla sitä kateutta.

Kaikki ne kommentit tästäkin aiheesta antoivat hyvän opetuksen myös siitä, kenelle en jatkossa kerro asioistani yhtään mitään. En myöskään enää jaksa kuunnella sitä ”oletyytyväinenitseesisellaisenakuinolet”- paskaa, koska kukaan normaali ihminen ei ensin arvostele toisen ulkonäköä ja sen jälkeen toitota sitä, kuinka pitää oppia hyväksymään itsensä. Seuraavassa lauseessa voidaankin jo kertoa siitä, kuinka olen tälle ihmiselle aina kelvannut. Anteeksi kuinka?

Ihan sama kummin päin teit niin se ei kelpaa kuitenkaan. Niin se vaan menee.

Jokaisella saa olla omat mielipiteensä, mutta tarvitseeko niitä tuoda julki siten, että joku pahoittaa niistä mielensä? Kuitenkin jokainen yrittää elää omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi katsoo, enkä minäkään kulje neuvomassa/arvostelemassa muiden valintoja. Enkä myöskään keskustele niistä asioista muiden kanssa, olkoon kuinka läheisiä ihmisiä tahansa. Lähinnä on vaan kummastuttanut se, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät näin lapsellisesti. Vai olisiko syynä vain oman elämän sisällön puuttuminen? Mene ja tiedä.

Minä ainakin uskallan olla rehellisesti juuri sitä mitä haluankin. En ole hyssyttelemässä omia valintojani siitä syystä, että jollekin voi tulla paha mieli ja ahdistus. Enkä kyllä näe sille mitään syytäkään. Jostain syystä se katkeruus ja kateus ihmisten sisällä nousee pintaan, jos joku omilla ansioillaan saavuttaa jotain mukavaa ja pystyy hankkimaan jotain itselleen tärkeää.

Eipä nämä tissit minullekaan ilmaiset olleet.

 

 

FacebookTwitter