Me sitten karkasimme pois Suomesta jouluksi. Ja uudeksi vuodeksi. Oli ihan hyvä päätös.

Lentomme lähti Suomesta 23.12.2016 Lontooseen aamulla kahdeksalta. Lentoa edeltävän yön valvoimme kokonaan pakaten. Lontoossa tuli nelisen tuntia odottelua ennen jatkolentoa Seattleen. Nukahdin lentokentän penkille istuaalleni. Kun vihdoin pääsimme Seattlen koneeseen, jaksoin olla hereillä tunnin verran. Seuraavan kerran avasin silmäni tuntia ennen laskeutumista Seattleen. Oli muuten paras idea ikinä valvoa se lähtöä edeltävä yö.

16426794_10209810272047043_596514438_n

Seattlen kentältä matkasimme lentokenttäbussilla auton vuokraukseen, josta painelimme kaasu pohjassa hotellille. Siellä sitten taisin taas hieman nukkua vähän lisää, ennen kuin lähdimme etsimään apua nälkään. Voin kertoa, että oli yksi elämäni pisimmistä päivistä ikinä.

16402132_10209810272007042_1259549785_n

Jouluaattona kävimme hiukan ajelemassa Seattlessa ja välillä piti taas nukkuakin. Mieheni sairastui flunssaan. Tästähän tulikin kiva loma.

Koko viikonloppu meni sumussa, miehellä flunssan vuoksi ja minulla väsymyksen. Jetlag. <3

26.12.2016 otettiin auto alle heti aamusta ja lähdettiin ajamaan kohti Kanadan rajaa. Matkaan meni reilut kaksi tuntia ja rajalla odotteluun oma aikansa. Rajan jälkeen ajoimme auton Tsawwassenin satamaan josta matka jatkui lautalla kohti Swartz Bayta. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Duncania, joka oli meidän seuraava pysäkkimme.

16441329_10209810272247048_1506469257_n

Päivä oli kulunut matkustaessa, joten asetuimme taloksi mieheni serkun kotiin. Aamulla hieraisin silmiäni pariinkin kertaan katsoessani ikkunasta ulos. Sitä maisemaa ei kyllä kovin äkkiä unohda.

16402275_10209810314288099_412399891_n

Lisäksi pelästyin lemmikkikanoja takapihalla. Niitä ei aiottu kuulemma syödä. Ainoastaan munat mitä ne munivat.

Minullakin alkoi olla flunssan oireita. Tosin ajattelin ensin, että matkustaminen vain vaati veronsa, mutta olinkin totaalisen väärässä.

Puolikuntoisina yritimme tehdä edes hieman jotain, ettei nyt ihan turhaan olla lähdetty joulun pyhiä pakoon. Kanadassa vietimme kuitenkin viisi unohtumatonta päivää.

16425559_10209810272287049_1413029062_n

Seattlesta löysimme päivittäin hyvää ruokaa sekä joitakin ostoskeskuksia. Kaikista parhain paikka oli The Outlet Collection jonne matkakassa ainakin omalta osaltani hupeni ihan kivasti. Etenkin Guessille.

16441476_10209810272487054_1650911982_n

Ruoan puolesta henkilökohtainen lempparipaikkani oli Ihop.

16425287_10209810271967041_1355146981_n

Kanadan puolella tuli ajeltua useampikin kilometri jaksamisen puitteissa. Maisemat olivat kauniita.

Seattlesta löytyi myös lankakauppa. Googlettamisesta huolimatta en onnistu muistamaan kyseisen paikan nimeä. Ostin kuitenkin pari kerää lankaa ajatellen tulevaa paluulentoa. Langat tulivat mukaani, mutta oikean kokoiset puikot olivat päässeet loppumaan.

Paluulento Suomea kohti oli yhtä tuskaa. Flunssa otti oman osuutensa ja kaduin syvästi sitä, että päätin jättää kutimet Suomeen. Onneksi olin tajunnut ostaa edes yhden ristikkolehden ajanvietteeksi. Sain kuitenkin nukuttua ainakin hetken ja muistin, että latailin Spotifyyn uutta musiikkia matkaa varten. Kaivoin siis kuulokkeet laukusta ja matka jatkui hieman siedettävämmin. Lontoossa odottelimme jatkolentoa Suomeen taas jokusen tunnin ja mielialakin koheni hieman. Taisi koti-ikäväkin hieman jo vaivata.

Helsinkiin päästyämme kivat odotukset kotona olemisesta karisivat välittömästi. Maassa oli lunta ainakin 10 senttiä ja lisää pyrytti koko ajan. Juuri näin, miten Seattlessa kukkivat orvokit pihalla!

16395762_10209810272527055_2107254047_n

Ulkona oli kylmää ja ankeaa. Vaikka vannoin vielä viikko sitten, etten koskaan enää lähde reissuun niin alkaa jo pikkuhiljaa tuntua toiselta. Ehkä kuitenkin voisi odottaa vielä hetken, vaikka ensi jouluun. Eihän näitä maisemia vaan voi olla ihailematta.

16441370_10209810272327050_651421793_n

 

 

FacebookTwitter