Voihan suklaa!

Tasan viikko sitten päätin luopua päivittäisestä lounaastani sekä välipalastani ja illallisestani. EIkä pidä unohtaa aamupalaa.

Tuo pirullinen suklaa, joka on niin hyvää, että sillä voi korvata vaikka lounaan. Tosin nälkä ei pysy kauaa poissa, joten lisää suklaata auttoi tähän ongelmaan.

Lempparimauksi muodostui viime aikoina Fazerin popcorn-suklaa, jota saatoin syödä ihan vaan huvikseni levyllisen päivässä. Siihen oli hyvä lisätä päälle vielä perus Fazerin sininen ja uutuus Magnum-levyt ja -patukat. Eikä pidä unohtaa valkosuklaata! Sitäkin voi syödä ainakin levyllisen päivässä muiden suklaamakujen lisäksi.

Kaikki muut karkit olen itselleni suonut, mutta suklaata en. Voi miten vaikeaa onkin seistä siellä karkkihyllyllä ja valita jotain hirveää hedelmäkarkkia tai salmiakkia suklaan sijasta. Päänvaivaa on aiheuttanut myös se, että melkein jokaisessa karkkipussissa on mukana suklaata jossain muodossa. Purkka korvikkeena aiheutti heti alkumetreillä hirveät leukakivut ja niskasäryn eli sen sai unohtaa nopeasti.

Alun perin aloitin suklaadieettini jo aiemmin kunnes tajusin, että minun lempparimyslini sisältää tummaa suklaata. Lykkäsin siis aloitusta viikonlopun ajan, että sain myslini syötyä.

Eilen löysin kaapista unohtuneen suklaakätköni. En antanut periksi ja ne jäivät syömättä. Olin siis tyystin unohtanut kaappiin levyllisen suklaata ja yhden pussillisen suklaapäällystettyjä maissipalloja. Kun hävikki ei muodostunut tuota suuremmaksi, niin annoin miehelleni luvan syödä ne tai niiden seuraava osoite on roskiksessa.

Olen siis päättänyt ihan vaan huvikseni luopua syötävästä joka sisältää yli puolet rasvaa sekä melkein saman verran sokeria.

Omasta kokemuksestani en suostu uskomaan näitä kertomuksia suklaan terveellisyydestä ja siitä, etteivät ne aiheuta finnejä jne. Jokaisen kerran kun olen sen suklaapatukan tai jopa levyllisen naamaani tunkenut, on olo ollut hetkellisesti hyvä. Sokerit siis hyppäsivät pilviin hetkessä, mutta kyllä ne sieltä nopeasti alas tulivatkin. Lisäksi näytti siltä, että naama kirjaimellisesti räjähti täyteen näppylöitä ja kaikki suklaan sisältämä rasva kellui siinä mukana. Tosin en tunne sanaa ”kohtuullinen”.

Ihme kyllä, mutta ruoka on alkanut taas maistumaan. Aluksi tuntui siltä kuin olisi koko ajan nälkä. Naposteluun jäi siis koukkuun. Ja kun luovuin suklaasta huomasin sen, että eipä ole tullut paljon enää ylimääräistä syötyäkään. Lisäksi iho tuntuu paljon paremmalta nyt eikä rasvoitu enää läheskään niin paljon. Myös kunnon ruoka saa mahan täyteen moneksi tunniksi, jos ei ole ennen sitä vetänyt puolta kiloa suklaata.

Olen alkanut syödä aamupalaksi mysliä enemmän. Ilman suklaata tietenkin. En lisäile sinne mukaan sokeria ollenkaan ja silti sillä jaksaa aika pitkälle päivään töissäkin.

Voin kertoa että hiukan ottaa päähän lähestyvä pääsiäinen. Kaikki ne suklaamunat (erityisesti Kinderit) kauppojen hyllyillä on aika houkuttavia, mutta olen päättänyt olla antamatta periksi. Ja koska en ole kieltänyt itseltäni mitään muuta kuin suklaan, saan silti herkutella pääsiäisenä ainakin vähän.

Toisaalta olen huomannut myös sen, etteivät karkit ole niin hyviä kuin olin luullut. Yhtenä päivänä hain töihin jopa kaksi banaania nälän ensihätään, joka iskee yleensä päivän ensimmäisellä kahvitauolla.

Nyt kun olen ensimmäisestä viikosta suklaattomana selvinnyt on tullut aika ajatella uusia välipalaideoita ja naposteltavia, että saisin lopultakin osin karkin ja sokerin mättämisen vielä vähemmälle. Ajattelin jopa yhtä karkkipäivää viikkoon, mutta ei siihen ryhdytä, kun olen vuosien ajan harrastanut todella läheistä suhdetta sokerin kanssa. Hassua kyllä, mutta kaikki puheet sokerin vieroitusoireista on ihan totta.

Ajattelin kuitenkin pysyä sitkeänä ja lopettaa lopullisesti suhteeni Fazerin siniseen ja muihin suklaisiin, joiden kanssa on tullut pidettyä yhtä jo useampi vuosi. Jatkossa suhteeni myös hedelmäisiin ja salmiakkisiin sokeripusseihin tulee hiipumaan varmasti.

Olen kuullut, että sokeri ei enää ole edes hyvää, kun on ollut jonkun aikaa kokonaan ilman. Toivon, että omalla kohdallani käy niin. Olen kuitenkin ihan liian helppo saalis kaupan karkkihyllyllä.

FacebookTwitter

Kyvyttömyyttä(kö)?

Suomalaisten asenne melkein kaikkeen on aika surkea. Myönnän itsekin syyllistyväni asioihin epäilevästi ja nykyään teen sitä jo ihmisiäkin kohtaan. Viime aikoina on tullut huomattua kuinka toisia voi kohdella kuin roskaa. Paljon joutuu pahaa oloa nieleskelemään, ettei ala itse pahoittamaan toisten mieltä.

On puhuttu paljon siitä, ettei lapsille haluta asettaa rajoja koska siitä voi tulla paha mieli. Valitettavasti se pätee myös aikuisiin ja sitä kautta se tietenkin heijastuu lapsiin. Kouluissa tämä asia on ollut arkipäivää jo vuosia, mutta se korostuu päivä päivältä enemmän. Samoin myös työyhteisöissä aikuisten kesken. Yritämme opettaa lapsillemme, että pitäisi osata ottaa palaute vastaan asiallisesti oli se sitten hyvää tai huonoa, mutta samaan aikaan aikuiset itse käyttäytyvät vastaavassa tilanteessa kuin pikkulapset. On todella houkuttelevan helppoa lähteä mukaan tähän kissahiiri-leikkiin, koska elämä on tappavan tylsää, jos ei koko ajan ole joku konflikti menossa jonkun kanssa. Tai ainakin näin luulen sen olevan.

Välillä sitä miettii hiljaa mielessään, että onko näillä ”palautteen vastaanotto-ongelmaisilla” asiat ihan hyvin omassa elämässään? Kaikki kun eivät osaa tai pysty peittämään henkilökohtaisia ongelmiaan ja tuovat ne sitten mukanaan mm. töihin.

Yrittäjyys on Suomessa ilmeisesti jollain lailla arvostettua. Itse olen lähinnä joutunut ihmettelemään näiden yrittäjien asennetta työntekijöitä ja työnhakijoita kohtaan.

Työntekijänä olet jatkuvasti joustava, joka paikkaan venyvä persoona joka hoitaa viisi asiaa yhtäaikaa viidessä eri paikassa.

Työnhakijana olet roska, jolle ei tarvitse edes vaivautua ilmoittamaan haastattelun jälkeen saitko työpaikkaa vai et, vaan voit lähteä vaikka lomalle.

Itse en haluaisi olla Suomessa kumpikaan, mutta aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Työttömyys ei ole minulle vaihtoehto, koska pidän työstäni enkä jaksaisi maata kotona.

Me Suomalaiset tunnumme olevan kyvyttömiä ajattelemaan asioita toisten ihmisten näkökulmasta. Emme osaa asettua toisten asemaan ja meidän mielipiteemme ovat todella jyrkkiä. Ajamme omaa etuamme vaikka toinen jalka haudassa, jos vain itse voimme siitä jotenkin hyötyä. On tietenkin ihan oikeutettua tavoitella asioita, mutta joskus olisi hyvä pysähtyä miettimään myös sitä, että onko muistanut peittää omat jälkensä tarpeeksi hyvin, ettei luurangot hypi kaapeista ulos tulevaisuudessa.

Palautteen antaminen on osa elämää ja sitä pitäisi osata myös ottaa vastaan ilman katastrofia. Ei ole normaalia vetää herneitä nenään asioista, jotka olet itse saanut sotkettua. Ei myöskään ole normaalia etsiä aina sitä heikointa lenkkiä, jonka kustannuksella voi pönkittää omaa itsetuntoaan.

Etsikää itsestänne vahvuuksia, joiden avulla elämä on kivaa eikä päivittäistä valittamista. Lopettakaa jossittelu ja alkakaa elää elämäänne. Kaikki asiat eivät ole saavuttamattomissa, mutta on ihan turha odottaa saavansa kaikkea ilman vaivannäköä asioiden eteen.

Jokainen päivä on oppimista, asiat vaan vaihtuvat.

 

FacebookTwitter

Loma Seattlessa ja Kanadassa

Me sitten karkasimme pois Suomesta jouluksi. Ja uudeksi vuodeksi. Oli ihan hyvä päätös.

Lentomme lähti Suomesta 23.12.2016 Lontooseen aamulla kahdeksalta. Lentoa edeltävän yön valvoimme kokonaan pakaten. Lontoossa tuli nelisen tuntia odottelua ennen jatkolentoa Seattleen. Nukahdin lentokentän penkille istuaalleni. Kun vihdoin pääsimme Seattlen koneeseen, jaksoin olla hereillä tunnin verran. Seuraavan kerran avasin silmäni tuntia ennen laskeutumista Seattleen. Oli muuten paras idea ikinä valvoa se lähtöä edeltävä yö.

16426794_10209810272047043_596514438_n

Seattlen kentältä matkasimme lentokenttäbussilla auton vuokraukseen, josta painelimme kaasu pohjassa hotellille. Siellä sitten taisin taas hieman nukkua vähän lisää, ennen kuin lähdimme etsimään apua nälkään. Voin kertoa, että oli yksi elämäni pisimmistä päivistä ikinä.

16402132_10209810272007042_1259549785_n

Jouluaattona kävimme hiukan ajelemassa Seattlessa ja välillä piti taas nukkuakin. Mieheni sairastui flunssaan. Tästähän tulikin kiva loma.

Koko viikonloppu meni sumussa, miehellä flunssan vuoksi ja minulla väsymyksen. Jetlag. <3

26.12.2016 otettiin auto alle heti aamusta ja lähdettiin ajamaan kohti Kanadan rajaa. Matkaan meni reilut kaksi tuntia ja rajalla odotteluun oma aikansa. Rajan jälkeen ajoimme auton Tsawwassenin satamaan josta matka jatkui lautalla kohti Swartz Bayta. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Duncania, joka oli meidän seuraava pysäkkimme.

16441329_10209810272247048_1506469257_n

Päivä oli kulunut matkustaessa, joten asetuimme taloksi mieheni serkun kotiin. Aamulla hieraisin silmiäni pariinkin kertaan katsoessani ikkunasta ulos. Sitä maisemaa ei kyllä kovin äkkiä unohda.

16402275_10209810314288099_412399891_n

Lisäksi pelästyin lemmikkikanoja takapihalla. Niitä ei aiottu kuulemma syödä. Ainoastaan munat mitä ne munivat.

Minullakin alkoi olla flunssan oireita. Tosin ajattelin ensin, että matkustaminen vain vaati veronsa, mutta olinkin totaalisen väärässä.

Puolikuntoisina yritimme tehdä edes hieman jotain, ettei nyt ihan turhaan olla lähdetty joulun pyhiä pakoon. Kanadassa vietimme kuitenkin viisi unohtumatonta päivää.

16425559_10209810272287049_1413029062_n

Seattlesta löysimme päivittäin hyvää ruokaa sekä joitakin ostoskeskuksia. Kaikista parhain paikka oli The Outlet Collection jonne matkakassa ainakin omalta osaltani hupeni ihan kivasti. Etenkin Guessille.

16441476_10209810272487054_1650911982_n

Ruoan puolesta henkilökohtainen lempparipaikkani oli Ihop.

16425287_10209810271967041_1355146981_n

Kanadan puolella tuli ajeltua useampikin kilometri jaksamisen puitteissa. Maisemat olivat kauniita.

Seattlesta löytyi myös lankakauppa. Googlettamisesta huolimatta en onnistu muistamaan kyseisen paikan nimeä. Ostin kuitenkin pari kerää lankaa ajatellen tulevaa paluulentoa. Langat tulivat mukaani, mutta oikean kokoiset puikot olivat päässeet loppumaan.

Paluulento Suomea kohti oli yhtä tuskaa. Flunssa otti oman osuutensa ja kaduin syvästi sitä, että päätin jättää kutimet Suomeen. Onneksi olin tajunnut ostaa edes yhden ristikkolehden ajanvietteeksi. Sain kuitenkin nukuttua ainakin hetken ja muistin, että latailin Spotifyyn uutta musiikkia matkaa varten. Kaivoin siis kuulokkeet laukusta ja matka jatkui hieman siedettävämmin. Lontoossa odottelimme jatkolentoa Suomeen taas jokusen tunnin ja mielialakin koheni hieman. Taisi koti-ikäväkin hieman jo vaivata.

Helsinkiin päästyämme kivat odotukset kotona olemisesta karisivat välittömästi. Maassa oli lunta ainakin 10 senttiä ja lisää pyrytti koko ajan. Juuri näin, miten Seattlessa kukkivat orvokit pihalla!

16395762_10209810272527055_2107254047_n

Ulkona oli kylmää ja ankeaa. Vaikka vannoin vielä viikko sitten, etten koskaan enää lähde reissuun niin alkaa jo pikkuhiljaa tuntua toiselta. Ehkä kuitenkin voisi odottaa vielä hetken, vaikka ensi jouluun. Eihän näitä maisemia vaan voi olla ihailematta.

16441370_10209810272327050_651421793_n

 

 

FacebookTwitter

Niin ihanaa joulunalusaikaa

Paljon pitäisi tehdä, mutta aika ei riitä millään. Päivät kuluvat töiden parissa ja illat kotosalla. Tänä vuonna en aio tehdä joulusiivouksia. Itseasiassa keräsin joulunkoristeetkin pois jo eilen lukuunottamatta yksiä valoja parvekkeelta. Kun ei ole joulumieltä niin sitä ei vaan ole.

Viimeiset pari kuukautta on tullut yritettyä rentoutua kotona aina kun mahdollista. Lopputulos on monta keskeneräistä neuletyötä koska mitään en ole saanut aikaiseksi tehdä loppuun asti.

15592354_10209426107563171_223706291_n

Lisäksi päätin antaa hirveälle Ikean fleecepeitolle vielä yhden mahdollisuuden ja löysin Pinterestin kätköistä uuden idean muiden keskeneräisten töiden lisäksi. Tosin tämä operaatio alkaa olemaan jo loppusuoralla.

15666180_10209426107963181_1474119489_n

Tänä vuonna myös kaikki jouluiset kuvat ovat jääneet ottamatta. Ei ole ollut aikaa ja jaksamista lähteä kiertämään näyteikkunoita pelkästään sen takia. Aina pitäisi olla joku perusteltu syy liikkua kotoa muuallekin kuin töihin tai ruokakauppaan. Ainoastaan Aleksanterinkadun valot sain ikuistettua, kun siitä tulee usein kuljettua muutenkin.

15645765_10209426108003182_409651511_n

Mainittakoon myös, että sain hieman etukäteen joululahjaksi jotain, mistä on tullut haaveiltua jo ainakin puolisen vuotta. Mitäpä muutakaan olisin halunnut kuin uuden käsilaukun?

15626388_10209420153254317_7476089747095250967_o

No ehkä kengät olisivat kelvanneet myös. Tai uusi lompakko. Joka tapauksessa tämän kanssa on mukava kulkea vuoden viimeiset päivät töihin ennen joulun pyhiä.

FacebookTwitter

Melkein lahjaton joulu

Tänä vuonna tein sen päätöksen, että joululahjoja en hanki. Tämä tarkoittaa myös sitä, että minullekaan ei kenenkään tarvitse vaivautua hankkimaan mitään.

Punnitsin mielessäni pitkään sitä, kuinka stressaavaa tämä aika on muutenkin. Oikea syy taitaa olla se, että ei vaan huvita.

Kävin myös läpi kaiken sen mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään. Tulin siihen tulokseen, että jos joku niitä lahjoja ansaitsee, niin se olen kyllä minä ihan itse. Tähän mennessä olen osallistunut tasan neljän lahjan hankintaan ja aika lailla siihen se tulee myös jäämään.

Ihmisten arvostus lahjoja kohtaan on niin pieni, ettei minulla ole mitään mielenkiintoa alkaa pahoittamaan mieltäni tämän aiheen suhteen enää tänä vuonna. Minä en aio lähteä koluamaan maailman jokaista nurkkaa vain saadakseni jonkun ihmeturbosupervempaimen, että jollekin tulee siitä hyvä mieli ja minun lompakkoni kapenee ilman kunnollista kiitosta tai arvostusta. Ja eiköhän sitä turhaa krääsää löydy jokaisen kotoa ihan tarpeeksi muutenkin.

Oikeastaan tässäkin asiassa pätee se vanha lause; Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Ei ole paljon antamisen iloa siinä, että on koko vuoden saanut paskaa niskaan milloin mistäkin ja sitten kun tulee joulu, niin kaikki ovat yhtäkkiä mielistelemässä ja esittämässä toiveitansa. Eikä paljoa hetkauta tänä vuonna antaa myöskään vastausta siihen, mitä minä haluaisin lahjaksi.

Tai sitten jokainen voisi miettiä kulunutta vuotta vaikka ihan henkilökohtaisella tasolla. Minä säästin rahaa tuhlaamisen sijaan, että sain itselleni uudet tissit. Lisäksi minulla on varaa myös hankkia itselleni jouluksi jotain kivaa, jos tuntuu siltä. Minä en todellakaan ole säästänyt sitä varten, että voin hankkia muille jouluna kaiken sen mitä ikinä keksitäänkin pyytää.

Tämän vuoden aikana on tullut huomattua myös se, että osalta ihmisistä puuttuu myötäelämisen taito. On niitä joita kiinnostaa vaan omat asiat ja niitä, joita kiinnostaa sinun asiat vaan siksi, että niistä voi juoruta eteenpäin. On myös niitä, jotka ovat olleet neuvomassa joka asiassa ja tietävät kaikesta kaiken, sekä arvostelemassa meidän elämäämme ja valintojamme. Valitettavaa, mutta nämä asiat jäivät tältä vuodelta päällimmäisenä mieleen.

Sitten on jokunen niitä, joista on oikeasti ollut apua ilman, että ollaan heti vailla jotain vastapalvelusta.

Meillä on ollut todella kiireinen ja stressaava vuosi. Siihen on sisältynyt paljon huolia ja murheita sekä henkistä kasvamista. On pitänyt uskaltaa tehdä asioita hetken mielijohteesta. Olemme olleet surullisia, iloisia ja ärsyyntyneitä. Kaikesta tästä olemme kuitenkin jollain lailla selvinneet. Ensi vuotta en uskalla edes vielä ajatella.

Olen iloinen niistä ihmisistä, jotka ovat tässä mukana kulkeneet ilman ylimääräistä säätämistä ja pätemisen tarvetta.

Mikäli joku kuitenkin kokee tarpeelliseksi haluta niitä lahjoja jouluna, niin ajattelin laittaa ne rahat tilanteen mukaan joko Uudelle Lastensairaalalle tai SPR:lle. Ainakin tiedän rahojen menevän tarpeeseen.

FacebookTwitter

Raha kasvaa puussa?

Ainakin suurin osa nuorista luulee niin.

Varmaan jokaisessa perheessä mietitään sitä, että mihin lapset ja nuoret rahaa tarvitsevat ja millä perusteilla sitä niille annetaan. Ei ole helppoa.

Jokainen vastuullinen aikuinen tietää sen, että rahaa ei ilmaiseksi saa. Sen eteen pitäisi viitsiä tehdäkin jotain. Normaalisti se jotain on työ. Itselläni elää hyvin vahvasti lapsuudesta asti ajatus, että viikkorahaa ei tipu, jos ei tietyt hommat esim. kotona hoidu. Ja jatkuvasta kotitöiden laiminlyömisestä voisi antaa vielä lisäsanktion. Niin se menee ihan oikeassakin elämässä. Ei palkkaa makseta siitä, että menee hengailemaan töihin. Valitettavasti se vaatii hieman enemmänkin.

Eikä työttömillekään rahaa syydetä kaksin käsin, jos ei hoida velvollisuuksiaan. Pitää muistaa tarkistaa, että työnhaku on voimassa ja noudattaa tiettyjä pelisääntöjä työkkärin kanssa.

Työnteosta maksetaan palkka vasta jälkikäteen niin miksei sitä voisi opettaa lapsille jo kotonakin?

Sen sijaan useat tuntuvat menevän siitä mistä aita on matalin. Annetaan lykätä rahaa (lapsen sekä vanhempien omia) milloin mihinkin turhaan. Vanhemmat eivät jaksa/viitsi/ehdi keskustella lapsen kanssa asioista ja annetaan kaikki vaan periksi koska se on itselle helpompaa.

Valitettavasti tätä kohtaa lastenkasvatuksesta ei voi sysätä muiden vastuulle.

Ja ettei jäisi epäselväksi, niin esimerkki tulee tässä:

Kotiin tuotiin läppäri.

Peliaikaa tunti päivässä sen jälkeen, kun sovitut kotihommat on hoidettu.

Kun tuli se päivä, että läppäri oli muistettu avata mutta kotihommia ei muistettu tehdä, läppäri katosi mystisesti näkyviltä.

Se ei sen jälkeen enää kiinnostanut ketään.

Oli kivaa pelata pari päivää ja se siitä.

Jokunen päivä sen jälkeen piti saada pleikkarille latausseteli.

Ei ole ihan ilmaisia nekään.

Lapsi haluaa maksaa sen omista säästöistään, mutta tarvitsee siihen kuitenkin vanhemmalta käteistä.

Niin vaan kävi, että se latausseteli ilmestyi kotiin ja kotihommat roikkuu edelleen.

Kaikesta tästä saa myös päivittäisen kiitoksen: Syödäänkö me taas sitä samaa mitä eilenki? Täälä ei oo enää mitään muuta ku kasviksia!!!!! Mulla ei oo sitä ja mulla ei oo tätä. Mun maailma kaatuu ku mä en saa kaikkea mitä mä haluan.

Jokaisen ei:n jälkeen tilanne on aina sama, mökötystä omissa oloissa tunti pari kunnes on iltapalan aika. Ja tästäkään ei opittu mitään. Sama valitus toistuu päivästä toiseen. Kaikkea kivaa vaan pitäisi saada tehdä päivästä toiseen ja rahaa pitäisi lentää sisään ovista ja ikkunoista, että pystyisi toteuttamaan kaikki kivat asiat mitkä juuri nyt sattuu olemaan mielessä.

Valitettavasti aina ei saa kaikkea mitä haluaa, mutta kun nuo teinipirulaiset osaavat kävellä aikuisten yli. Uusperheessä tämä tilanne on todella hankala.

Minä olen miettinyt, että kasvatammeko me itse sitä pikavippisukupolvea? Niitä, joilla on pohjattomat velat niskassa ja kaikki ulosotossa? Kyllä se vaan pahasti siltä näyttää. Emme me ole vanhempina täällä koko ajan syytämässä lapsillemme rahaa ja maksamassa heidän laskujaan.

Itse voin kertoa, että en tule koskaan pelastamaan edes omaa lastani mahdollisista veloistaan. Jos on saanut ne hankittua niin itse saa ne myös hoitaa. Se on myös sitä vastuunottamista omista teoistaan.

Eniten huolestuttaa se välinpitämättömyys, mikä nuorilla rahaa kohtaan on. Onhan se hienoa jos vanhemmat ovat saaneet säästettyä lapselle rahaa tilille esim. opiskeluja varten. Mutta sitten kun se päivä koittaa, että nuori voi sieltä tililtä rahaa itse nostaa niin ei mene kauaa kun opiskelurahat on jo laitettu parempiin sijoituksiin. Nämä paremmat sijoitukset ovat siis ankara biletys ja velkaantuminen. Eikä kukaan enää tuossa vaiheessa tajua sitä, mistä ne rahat olivat alunperin sinne säästöön menneet.

Nykypäivänä vanhemmat ovat vaan keksineet sen helpon tien, miten rahalla voi korvata oman läsnäolonsa arjen kiireessä.

Sitten onkin helppo huudella kotoa päin sitä, kuinka kouluissa pitäisi opettaa sitä ja kouluissa pitäisi opettaa enemmän tätä. Jokaisen kannattaisikin mennä siihen peilin ääreen ja miettiä, mistä on itse aikoinaan esimerkin rahankäyttöön ja vastuunottamiseen saanut. Jos itse pärjää aikuisena taloudellisesti edes jotenkin, niin ehkä se vika ei olekaan perusopetuksessa.

FacebookTwitter

Toipumisjuttuja

Viikko on kulunut leikkauksesta.

Toipuminen on mennyt kipuillessa. Makuulta istumaan nouseminen tuottaa edelleen työtä ja tuskaa, mutta helpottaa päivä päivältä. Yhtäkään yötä en ole vielä onnistunut kunnolla nukkumaan. Pisin yhtäjaksoinen uni taisi olla edellisyönä viisi tuntia. Nukkuminen on tapahtunut pääosin istuallaan, mutta kun uskaltauduin menemään vaakatasoon, lihassärky alkoi helpottaa huomattavasti. Väsymys on aiheuttanut myös sen, että saatan nukkua kahdetkin päikkärit päivän aikana.

Ruoka on alkanut pikkuhiljaa maistua ja sen myötä olo on kohentunut huomattavasti.

Kovasti oltiin sitä mieltä, että töihin voi palata jo viikon kuluttua leikkauksesta. Minä en voi. Edelleen olen liian kipeä ja ”vajaatoiminen” kassatyöskentelyyn. Uupuminen tulee todella herkästi ja pelkästään puolen tunnin kauppareissun seurauksena on väliunet sohvalla.

Pukeminen alkaa sujua aika hyvin jo ilman apua. Ja pakko onkin onnistua, koska mieheni joutuu käymään välillä töissä. Eli vietän paljon aikaa yksin kotona.Kotityöt ovat edelleen kiellettyjen listalla. Eilen laitoin pyykkejä kuivamaan ja lopputulos oli tuskallinen. Seuraavat pari tuntia meni pääosin makoillessa panadolin kera sohvalla.

Tikkien päät poistettiin tänä aamuna. Hoitajan mukaan haavat parantuvat hyvin ja arvista tulee todella siistit ja näkymättömät jos vain jaksan niitä kunnolla hoitaa.

Kivun rajoissa siis mennään päivästä toiseen.

Huomenna tulee päivälleen vuosi täyteen edellisestä leikkauksesta. On siis kaikki toipumiseen liittyvät asiat vielä tuoreessa muistissa, vaikka kyseessä olikin ihan erilainen toimenpide tällä kertaa.

Still no regrets (and no pictures of my naked boobies). 🙂

On ollut myös hienoa huomata ihmisten suhtautuminen asiaan. Sitä ei nimittäin ole ollut. Paitsi yhden ihmisen osalta. Ja tämä yksi ihminen jaksaa edelleen muistuttaa minua siitä, miksi kyseiseen leikkaukseen hakeuduin. Kerta toisensa jälkeen muistaa kertoa siitä, kuinka en kelpaa itselleni enkä siten tälle ihmisellekään. Kaikkea ei kerro edes suoraan, mutta kyllä nämä asiat tyhmempikin ihminen osaa rivien välistä lukea. Toisaalta tämä kertoo minulle sen, että onpahan jotain mitä saavutella tulevaisuudessa.

Tajusin myös sen, että edelleen oman elämän mukavuuden tavoittelu on joidenkin mielestä väärin. Pitäisi vaan antaa olla ja tyytyä siihen surkeuteen mitä on tarjottu. Valitan, mutta jos kuulet jatkuvasti paskaa itsestäsi, se ei ole mahdollista. Kiitos nykyiselle parisuhteelleni, olen oppinut oman arvoni ja sen, että en ole kenenkään heittopussi. En enää. Lisäksi olen myös täysi-ikäinen eli osaan tehdä päätökseni omasta elämästäni ihan itse.

Liian helposti myös käytetään somen voimaa toisten julkiseen nöyryyttämiseen. Aluksi poistelin kommentteja aika ahkerastikin, mutta lopulta tajusin, että enhän minä itsestäni sitä idioottia tee kommentoimalla typeryyksiä ja muka hauskoja asioita hymiöiden kera toisten päivityksiin. Näistä ”fiksuista” kommenteista otetut kuvankaappaukset muistuttavat minua jatkossakin siitä, että minulla menee hyvin. Ne suorastaan kannustavat menemään eteenpäin ja tavoittelemaan aina vaan jotain enemmän. Onpahan ihmisillä jatkossakin puhuttavaa kauppareissuillaan. Se taitaa olla sitä kateutta.

Kaikki ne kommentit tästäkin aiheesta antoivat hyvän opetuksen myös siitä, kenelle en jatkossa kerro asioistani yhtään mitään. En myöskään enää jaksa kuunnella sitä ”oletyytyväinenitseesisellaisenakuinolet”- paskaa, koska kukaan normaali ihminen ei ensin arvostele toisen ulkonäköä ja sen jälkeen toitota sitä, kuinka pitää oppia hyväksymään itsensä. Seuraavassa lauseessa voidaankin jo kertoa siitä, kuinka olen tälle ihmiselle aina kelvannut. Anteeksi kuinka?

Ihan sama kummin päin teit niin se ei kelpaa kuitenkaan. Niin se vaan menee.

Jokaisella saa olla omat mielipiteensä, mutta tarvitseeko niitä tuoda julki siten, että joku pahoittaa niistä mielensä? Kuitenkin jokainen yrittää elää omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi katsoo, enkä minäkään kulje neuvomassa/arvostelemassa muiden valintoja. Enkä myöskään keskustele niistä asioista muiden kanssa, olkoon kuinka läheisiä ihmisiä tahansa. Lähinnä on vaan kummastuttanut se, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät näin lapsellisesti. Vai olisiko syynä vain oman elämän sisällön puuttuminen? Mene ja tiedä.

Minä ainakin uskallan olla rehellisesti juuri sitä mitä haluankin. En ole hyssyttelemässä omia valintojani siitä syystä, että jollekin voi tulla paha mieli ja ahdistus. Enkä kyllä näe sille mitään syytäkään. Jostain syystä se katkeruus ja kateus ihmisten sisällä nousee pintaan, jos joku omilla ansioillaan saavuttaa jotain mukavaa ja pystyy hankkimaan jotain itselleen tärkeää.

Eipä nämä tissit minullekaan ilmaiset olleet.

 

 

FacebookTwitter

Operaatio tissit

Minä otin ja toteutin pitkällisen suunnitelmani. Se vaati todella paljon töitä toteutuakseen, mutta olen hitto vie sen ansainnut.

Minulla oli pienet rinnat. Ei aina, mutta sen yhden ja ainoan imetyksen jälkeen kylläkin.

Jossain vaiheessa yritin jopa olla tyytyväinen itseeni, mutta yritykseksi se sitten jäikin. Yli kymmenen vuotta sitten tein päätöksen siitä, että jonain päivänä minulla vielä on ne tissit. Olkoot vaikka feikit, mutta ainakin ne ovat. Ja näkyvät.

Täytyy nyt erikseen mainita, että miestäni ei missään vaiheessa ole rintojeni koko kiinnostanut ja kun olen aiheesta kysynyt, on vastaus ollut sarjassa ”big boobs, small boobs, still boobs.”. Mutta nykyisessä parisuhteessani kotoa tulleesta tuesta huolimatta, silti jokainen kerta, kun sain muulta lähipiiriltä tai kavereilta edes vitsillä kuulla siitä, että ”eihän sinulla edes ole tissejä” aiheutti pahaa mieltä ja heikensi itsetuntoa. Ei ollut hirveän mieltä ylentävää kuulla sitäkään, että sivulauseessa aina muistettiin mainita kuinka silikonirinnat eivät ole hyväksyttävä vaihtoehto.

Minut leikattiin viime perjantaina. Kivut ovat olleet vaihtelevia. Sängystä ei pääse ylös ilman apua, jos erehtyy menemään makuulle asti. Nukun siis istualtani sen mitä nukun. Melkein kaikkeen tarvitsee apua. Maitopurkkia raskaampaa ei saa nostaa. Käsiä ei saisi hirveästi liikuttaa. Lääkkeet väsyttävät ja punainen kolmio paketin kyljessä aiheuttaa hieman sekavaa oloa. En minä tästä nauti, mutta kestän sen. Onhan minulla kotona kaikista parhaat tyypit apuna.

Minä sitten hankin ne tissit ja arvatkaas mitä? Ne ovat isommat kuin edelliset, pyöreämmät kuin monella muulla ja ne eivät roiku. En enää tarvitse yksiäkään supermegahyperpushuppeja. Voin hankkia mukavia rintaliivejä ja luulen, että löydän kaupasta jopa sopivatkin sellaiset.

Koska kyseessä oli tärkeä operaatio minulle, en edes harkinnut tekeväni sitä missään muualla kuin Helsingissä. Asiat loksahtelivat kohdilleen. Kävin konsultaatiossa ja puhtaan mammografian saatuani varmistin paikkani leikkaukseen. Konsultaation ja leikkauksen väliin jäi tasan neljä viikkoa. Mammografiaan menin yksityiselle, koska jokainen meistä tietää julkisen sektorin jonot tulosten odotusajasta puhumattakaan. Mammografia kesti vajaa kymmenen minuuttia. Tulokset sain heti mukaani ja toimitin ne välittömästi leikkaavalle klinikalle. Samana päivänä sain kirurgin vahvistuksen, että leikkaus voidaan toteuttaa sovitusti. Viimeiset viikot ennen leikkausta elin sormet ja varpaat ristissä toivoen, että en sairastu. Lisäksi jännitin mieheni työkuvioita, koska ne ovat muutenkin epävarmoja.

Loppujen lopuksi olen leikkauksen jälkeen istunut pari tuntia mieheni toimistolla koska kotimatkalla minulle iski heikko olo. Samana iltana mieheni teki firmansa operatiivisen johtajan kanssa töitä vielä meillä kotona, koska minua ei saanut jättää kotiuttamisen jälkeen yksin. Lauantaina löysin itseni taas mieheni toimistolta. Ainakin olen saanut itseni liikkeelle leikkauksen jälkeen niin kuin suositeltiinkin. Pitää muistaa kehua sitä porukkaa, mikä miehelläni töissä on. Loistavia persoonia ja ymmärtäväisiä tyyppejä.

Ja ettei nyt kenellekään jää epäselväksi, niin päätös ottaa nämä tissit, oli yksin minun. Niin se on ollut aina. Tosin jokainen arvosteleva kommentti vitsinä tai ei, on vaikuttanut tähän päätökseen todella paljon. Päivittäiseen jahkailuuni kyllästyneenä mieheni käski minut konsultaatioon ja ilmoitti, että ”tee päätös vasta sen jälkeen”. Ja minähän tein työtä käskettyä.

Leikkaus itsessään meni hyvin. Sain aika nopeasti heräämisen jälkeen hieman syötävääkin.

14914637_10208919246931972_1413409974_n

Operaatio alkoi hieman ennen kymmentä aamulla ja heräilin nukutuksesta reilun tunnin päästä. Kun aivot alkoivat taas kunnolla toimia, sain siirrettyä käteni tippaletkuineen peiton alle. Siellä ne tissit olivat. Hoitajan avustuksella niistä on olemassa jopa valokuvat välittömästi heräämisen jälkeen.

Alla oleva kuva kertoo tilanteen ennen ja jälkeen leikkauksen.

14914869_10208919247091976_1532388826_n

Sitten näitä suuria epäilyjä ja pelotteluja:

Minulle kerrottiin (ilmeisesti maalaisjärjellä), että implanteista voi saada syövän. Jossain lehdessä oli kuulemma lukenut niin. Tietysti tiedettäisiin asioista enemmän, jos luettaisiin vaikka niitä 2000-luvulla ilmestyneitä lehtiä.

Päätöksestäni ollaan myös oltu huolissaan. Voin kertoa, että mielenterveyteni ei ole järkkynyt, päinvastoin. Olen ihan itse osannut tehdä tämän päätöksen ilman kenenkään painostusta. Oloni on tällä hetkellä henkisesti parempi kuin aikoihin.

Kivuista huolimatta olen iloinen ja erittäin tyytyväinen päätökseeni. Olen yllättynyt siitä, että minua loukanneet ihmiset eivät ole moralisoineet päätöstäni millään tavalla. Oikeastaan tilanne on ollut ihan päinvastainen. On tullut jopa sellainen tunne, että päätöstäni saatetaan jopa hävetä lähipiirissäni. Mutta ei se mitään, minua saa hävetä ihan keskenään jokainen joka kokee sen tarpeelliseksi. Minua saa myös moralisoida, mutta on hyvä muistella ensin ovatko kaikki omat päätökset ja teot elämässä olleet aina ihan fiksuja. On myös hyvä palauttaa mieliin se, että me tosiaankin elämme jo 2000-luvulla.

Minulla on myös ihan hyvin tiedossa kaikki mahdolliset riskit mitä tähän sisältyy. Sain ne tiedot ihan kirurgilta suoraan ja olen myös osannut itse ottaa asioista selvää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kukaan jonka serkunkissankaimankaverille on käynyt huonosti, ei tiedä minun tilanteestani mitään. Nämä ovat taas niitä asioita mitä ei voi verrata keskenään kenenkään kohdalla. Me kun satumme jokainen olemaan yksilöitä ja kaikki eivät reagoi asioihin samalla tavoin.

Minä sain sen mitä lähdin koko operaatiosta hakemaankin: Tissit.

14875188_10208919247011974_87477501_n

Lisäksi näytin itselleni mihin minä pystyn, kun tarpeeksi haluan. Ei tullut tekosyitä eikä jossitteluja. Pelottiko? Totta hemmetissä, mutta kaikkiin operaatioihin liittyy aina riskejä. Jos ei riskejä ota, mitään ei voi saavuttaakaan.

Minulla on vielä ainakin viikko sairaslomaa jäljellä ja ajattelin käyttää sen ajan rentoutumiseen. Kun vointi kohenee, niin lähden yksin tuonne ulos kävelemään. Vaikka leikkauksesta on kulunut vasta kaksi yötä, niin jääkaapin ovi aukeaa jo omin voimin ilman vipuvartta ja pukeminenkin alkaa luonnistua. Toipuminen siis ainakin etenee hienosti.

FacebookTwitter

I left my heart in London <3

Viime heinäkuussa kävimme pikaisesti reissussa ja ehdin yhden päivän ajan kokea pienen palan Lontoota.

Siinä kaupungissa vaan oli sitä jotain, mikä sai minut miettimään paluuta kyseiseen kaupunkiin joskus hieman pidemmäksikin aikaa. Ja mikä parasta, lento kestää todella vähän aikaa.

Lontoolaiset eivät sinänsä olleet mitenkään ihmeellistä kansaa eikä ilmasto sen kummempi kuin Suomessakaan, mutta kaupunkina se jäi mieleen jollain tavalla kiehtovana.

Metromatkat eivät ole ollenkaan yhtä joutuisia kuin Suomessa. Wikipedian mukaan Lontoon metrojärjestelmä käsittää 270 asemaa ja koostuu 420 kilometristä raiteita. Heathrow:n lentoaseman terminaaleilta matka Piccadilly Circukseen taisi viedä aikaa noin 45 minuuttia.

Minä en myöskään ole niitä ihmisiä joiden loma käsittää makaamista rannalla. Kotonakin voi maata päivittäin ja jos haluaa lämpöä, niin kyllä jokaisessa kodissa sitä pystyy säätämään ihan mielensä mukaan. Minä haluan kävellä siellä rannalla, kastaa varpaat meriveteen ja etsiä vaikka simpukoita. Haluan katsella nähtävyyksiä ja päästä kokemaan ja näkemään jotain sellaista, mitä Suomi ei pysty tarjoamaan. Tästä hyvänä esimerkkinä voin mainita reissun Pattayalle heinäkuussa. Rannat olivat niin hirvittävässä kunnossa, ettei sinne voinut mennä kävelemään edes kengät jalassa. Loppujen lopuksi ainoa asia mitä siellä pystyi silloin päivittäin tekemään oli syöminen ja juominen. Bangkokissa taas löytyi enemmän sitä meininkiä mitä lomalta halusin. Valinnanvaraa tekemisen ja näkemisen suhteen on todella paljon. Suurin ongelma omalla kohdallani Thaimaassa oli se, että kahvi oli pahaa ja suklaata ei meinannut löytyä mistään. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, mitä ilman ei vaan tule toimeen.

Mutta palatakseni Lontooseen… Buckinghamin palatsi ja sen puutarha tekivät suuren vaikutuksen. En ollut koskaan ajatellut, että joku päivä vaan kävelen siitä melkein pihan poikki ohi kulkiessani. Hyde Parkista löytyi Prinsessa Dianan muistomerkki ja se taisikin olla ainoa asia, minkä ehdin kyseisestä paikasta painaa mieleeni.

Olin myös hirveän vaikuttunut paikallisista koululaisista. Aloin ehdottomasti olemaan sitä mieltä, että Suomeenkin olisi saatava koulupuvut. Lisäksi meidän lapsille olisi hyvä opettaa myös käytöstapoja jo ennen kouluun menoa. En ole varmaan koskaan nähnyt opettajallakaan niin vahvaa auktoriteettia kuin Lontoossa. Näitä oppilaita parveili kaupungilla siellä täällä myös ilman valvontaa, mutta sain selville, että he olivat suorittamassa jotain koulusta annettuja tehtäviä. Koulupuvut päällä kuljettiin. Ei hypitty pitkin ojia ja tien reunoja, väistettiin muita ihmisiä eikä kenellekään huudeltu mitään ylimääräistä. Tuli ihan oma lapsuus mieleen ilman niitä koulupukuja tietenkin.

Lisäksi niistä ihmisistä huokui tietynlainen ystävällisyys. Kukaan ei käytännössä tuntenut toisiaan, mutta hymyilimme silti. En ehkä olisi ollenkaan pahoillani, vaikka saisin asua kyseisessä kaupungissa edes hetken…

FacebookTwitter

Elämisen sietämätön keveys

Taas kerran alkaa viikko olla lopuillaan. Siis ainakin koululaisilla ja niillä, joiden mielestä töitä tehdään vain maanantaista perjantaihin.

Minulla on ollut tänään vapaapäivä. Tai jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua. Olen siivonnut kotona koska en ehdi sitä tekemään ilman, että tarkoituksella otan päivän vapaaksi. Aloitin aamulla ennen kahdeksaa ja lopettelin noin kuusi tuntia myöhemmin.

Tämän päivän aikana tuli myös mieleeni, että hieman alkaa blogin päivittäminen olla vähäistä. Vuorokaudesta loppuu tunnit kesken päivittäin ja ajatuskin pelkästä olemisesta ja rentoutumisesta jää usein vain yritykseksi. Kahdeksan tunnin työpäivä matkoineen venyy välillä kymmeneen tuntiin tai jopa ylikin. Siihen kun lisää vielä iltaisin hoidettavat hommat kotona onkin jo aika alkaa miettiä seuraavaa päivää. Mieheenikin törmään kotona silloin tällöin. Joskus jopa ehdimme toivottaa toisillemme hyvää yötä ja/tai hyvää huomenta.

Jossain välissä kuitenkin sain tehtyä itselleni villasukat syksyn viilentyviä ilmoja ajatellen.

img_2805

Langaksi valikoitui tällä kertaa pehmeä ja helposti neulottava Regian Nautico color. Ohjeen löysin vanhasta Novitan lehdestä.

Sukan päällä kulkeva pitsikuvio kulkee myös sukan takana kantapäähän saakka.

14518700_10208620229616726_1944961450_n

Hiljaa mielessäni olen tullut siihen tulokseen, että kaikki vanhat sukkani taitavat lentää kaatopaikkakuormaan. Sen jälkeen kun opettelin tekemään tuon vahvistetun kantapään, ei tiimalasi enää tunnu jalkaan kivalta. Lisäksi tiimalasi tuntuu valuvan ruttuun jalan alle ja käytössä ne sukat menevät nopeammin huonomman näköiseksi.

Täytyy vielä kertoa, että tuon sukkalangan kävin hakemassa Fiinaneuleesta. Ei tullut mieleenkään lähteä tästä kaupasta pois ilman lankaa. Sain todella asiantuntevaa ja hyvää palvelua sekä apua lankojen valinnassa. Mukaani annettiin myös villasukkien kokotaulukko Regian langoille. Ainoa ongelma oli valinnan vaikeus, koska niitä ihania lankoja oli myymälässä paljon.

 

 

FacebookTwitter