Minulla on yksi lapsi. Tuollainen 13-vuotias esiteini. Toisinaan ihan perusjätkä toisinaan ei ihan niinkään.

Elämä on muuttunut paljon viime aikoina ja tämä jätkä on reippaasti kasvanut ja kulkenut siinä mukana. Tältä jätkältä löytyy maailman suurin sydän. Koskaan en ole tavannut lasta, joka osaa rakastaa elämän pieniä asioita niin paljon kuin minun oma poikani.

Kun asioita oikein alkaa miettimään vuosia taaksepäin niin huomaa, kuinka olen itse saanut tälle lapselle annettua paljon. Olen halunnut tehdä asioita itse oman lapseni kanssa. Minä olen halunnut ottaa vastuun tuosta lapsesta ja opettaa elämän perusasioita: Kuinka pyydetään anteeksi omaa tyhmyyttään, kuinka sanotaan kiitos ja ole hyvä, kuinka roskat laitetaan roskikseen jne. Mutta mikä tärkeintä, olen itse yrittänyt parhaani mukaan olla esimerkkinä. Jatkuvan tarkkailun alla, että lapsestani kasvaa fiksu nuori mies. Mielestäni olen siinä melko hyvin onnistunutkin.

Vastoinkäymiset ovat kasvattaneet minua äitinä. Olen oppinut arvostamaan sitä, että sain tulla äidiksi. Edes kerran. Muistan vieläkin sen pienen pojan joka alle kolme kiloisena minulle ensimmäistä kertaa syliin annettiin. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. <3

Muistan ensimmäisen hymyn, kävelemisen opettelun, ensimmäisen sanan ja jopa sen ensimmäisen hampaan puhkeamisen. Sitä alkaa vaan miettiä, että mihin nämä vuodet ovat kadonneet?

Olen onnistunut kasvattamaan lapsestani huumorintajuisen, iloisen ja fiksun pojan. Tämä kasvatustyö ei silti ole vielä ohi. Oikeasti se ei lopu koskaan.

Minulta kysyttäessä tämä poika on minulle tärkeintä maailmassa. TIlanteesta riippumatta. Elämäni ykkösmies aina!

13082028_10207485266003345_173047131_n

FacebookTwitter