Tag: Minä

Kyvyttömyyttä(kö)?

Suomalaisten asenne melkein kaikkeen on aika surkea. Myönnän itsekin syyllistyväni asioihin epäilevästi ja nykyään teen sitä jo ihmisiäkin kohtaan. Viime aikoina on tullut huomattua kuinka toisia voi kohdella kuin roskaa. Paljon joutuu pahaa oloa nieleskelemään, ettei ala itse pahoittamaan toisten mieltä.

On puhuttu paljon siitä, ettei lapsille haluta asettaa rajoja koska siitä voi tulla paha mieli. Valitettavasti se pätee myös aikuisiin ja sitä kautta se tietenkin heijastuu lapsiin. Kouluissa tämä asia on ollut arkipäivää jo vuosia, mutta se korostuu päivä päivältä enemmän. Samoin myös työyhteisöissä aikuisten kesken. Yritämme opettaa lapsillemme, että pitäisi osata ottaa palaute vastaan asiallisesti oli se sitten hyvää tai huonoa, mutta samaan aikaan aikuiset itse käyttäytyvät vastaavassa tilanteessa kuin pikkulapset. On todella houkuttelevan helppoa lähteä mukaan tähän kissahiiri-leikkiin, koska elämä on tappavan tylsää, jos ei koko ajan ole joku konflikti menossa jonkun kanssa. Tai ainakin näin luulen sen olevan.

Välillä sitä miettii hiljaa mielessään, että onko näillä ”palautteen vastaanotto-ongelmaisilla” asiat ihan hyvin omassa elämässään? Kaikki kun eivät osaa tai pysty peittämään henkilökohtaisia ongelmiaan ja tuovat ne sitten mukanaan mm. töihin.

Yrittäjyys on Suomessa ilmeisesti jollain lailla arvostettua. Itse olen lähinnä joutunut ihmettelemään näiden yrittäjien asennetta työntekijöitä ja työnhakijoita kohtaan.

Työntekijänä olet jatkuvasti joustava, joka paikkaan venyvä persoona joka hoitaa viisi asiaa yhtäaikaa viidessä eri paikassa.

Työnhakijana olet roska, jolle ei tarvitse edes vaivautua ilmoittamaan haastattelun jälkeen saitko työpaikkaa vai et, vaan voit lähteä vaikka lomalle.

Itse en haluaisi olla Suomessa kumpikaan, mutta aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Työttömyys ei ole minulle vaihtoehto, koska pidän työstäni enkä jaksaisi maata kotona.

Me Suomalaiset tunnumme olevan kyvyttömiä ajattelemaan asioita toisten ihmisten näkökulmasta. Emme osaa asettua toisten asemaan ja meidän mielipiteemme ovat todella jyrkkiä. Ajamme omaa etuamme vaikka toinen jalka haudassa, jos vain itse voimme siitä jotenkin hyötyä. On tietenkin ihan oikeutettua tavoitella asioita, mutta joskus olisi hyvä pysähtyä miettimään myös sitä, että onko muistanut peittää omat jälkensä tarpeeksi hyvin, ettei luurangot hypi kaapeista ulos tulevaisuudessa.

Palautteen antaminen on osa elämää ja sitä pitäisi osata myös ottaa vastaan ilman katastrofia. Ei ole normaalia vetää herneitä nenään asioista, jotka olet itse saanut sotkettua. Ei myöskään ole normaalia etsiä aina sitä heikointa lenkkiä, jonka kustannuksella voi pönkittää omaa itsetuntoaan.

Etsikää itsestänne vahvuuksia, joiden avulla elämä on kivaa eikä päivittäistä valittamista. Lopettakaa jossittelu ja alkakaa elää elämäänne. Kaikki asiat eivät ole saavuttamattomissa, mutta on ihan turha odottaa saavansa kaikkea ilman vaivannäköä asioiden eteen.

Jokainen päivä on oppimista, asiat vaan vaihtuvat.

 

FacebookTwitter

Melkein lahjaton joulu

Tänä vuonna tein sen päätöksen, että joululahjoja en hanki. Tämä tarkoittaa myös sitä, että minullekaan ei kenenkään tarvitse vaivautua hankkimaan mitään.

Punnitsin mielessäni pitkään sitä, kuinka stressaavaa tämä aika on muutenkin. Oikea syy taitaa olla se, että ei vaan huvita.

Kävin myös läpi kaiken sen mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään. Tulin siihen tulokseen, että jos joku niitä lahjoja ansaitsee, niin se olen kyllä minä ihan itse. Tähän mennessä olen osallistunut tasan neljän lahjan hankintaan ja aika lailla siihen se tulee myös jäämään.

Ihmisten arvostus lahjoja kohtaan on niin pieni, ettei minulla ole mitään mielenkiintoa alkaa pahoittamaan mieltäni tämän aiheen suhteen enää tänä vuonna. Minä en aio lähteä koluamaan maailman jokaista nurkkaa vain saadakseni jonkun ihmeturbosupervempaimen, että jollekin tulee siitä hyvä mieli ja minun lompakkoni kapenee ilman kunnollista kiitosta tai arvostusta. Ja eiköhän sitä turhaa krääsää löydy jokaisen kotoa ihan tarpeeksi muutenkin.

Oikeastaan tässäkin asiassa pätee se vanha lause; Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Ei ole paljon antamisen iloa siinä, että on koko vuoden saanut paskaa niskaan milloin mistäkin ja sitten kun tulee joulu, niin kaikki ovat yhtäkkiä mielistelemässä ja esittämässä toiveitansa. Eikä paljoa hetkauta tänä vuonna antaa myöskään vastausta siihen, mitä minä haluaisin lahjaksi.

Tai sitten jokainen voisi miettiä kulunutta vuotta vaikka ihan henkilökohtaisella tasolla. Minä säästin rahaa tuhlaamisen sijaan, että sain itselleni uudet tissit. Lisäksi minulla on varaa myös hankkia itselleni jouluksi jotain kivaa, jos tuntuu siltä. Minä en todellakaan ole säästänyt sitä varten, että voin hankkia muille jouluna kaiken sen mitä ikinä keksitäänkin pyytää.

Tämän vuoden aikana on tullut huomattua myös se, että osalta ihmisistä puuttuu myötäelämisen taito. On niitä joita kiinnostaa vaan omat asiat ja niitä, joita kiinnostaa sinun asiat vaan siksi, että niistä voi juoruta eteenpäin. On myös niitä, jotka ovat olleet neuvomassa joka asiassa ja tietävät kaikesta kaiken, sekä arvostelemassa meidän elämäämme ja valintojamme. Valitettavaa, mutta nämä asiat jäivät tältä vuodelta päällimmäisenä mieleen.

Sitten on jokunen niitä, joista on oikeasti ollut apua ilman, että ollaan heti vailla jotain vastapalvelusta.

Meillä on ollut todella kiireinen ja stressaava vuosi. Siihen on sisältynyt paljon huolia ja murheita sekä henkistä kasvamista. On pitänyt uskaltaa tehdä asioita hetken mielijohteesta. Olemme olleet surullisia, iloisia ja ärsyyntyneitä. Kaikesta tästä olemme kuitenkin jollain lailla selvinneet. Ensi vuotta en uskalla edes vielä ajatella.

Olen iloinen niistä ihmisistä, jotka ovat tässä mukana kulkeneet ilman ylimääräistä säätämistä ja pätemisen tarvetta.

Mikäli joku kuitenkin kokee tarpeelliseksi haluta niitä lahjoja jouluna, niin ajattelin laittaa ne rahat tilanteen mukaan joko Uudelle Lastensairaalalle tai SPR:lle. Ainakin tiedän rahojen menevän tarpeeseen.

FacebookTwitter

Toipumisjuttuja

Viikko on kulunut leikkauksesta.

Toipuminen on mennyt kipuillessa. Makuulta istumaan nouseminen tuottaa edelleen työtä ja tuskaa, mutta helpottaa päivä päivältä. Yhtäkään yötä en ole vielä onnistunut kunnolla nukkumaan. Pisin yhtäjaksoinen uni taisi olla edellisyönä viisi tuntia. Nukkuminen on tapahtunut pääosin istuallaan, mutta kun uskaltauduin menemään vaakatasoon, lihassärky alkoi helpottaa huomattavasti. Väsymys on aiheuttanut myös sen, että saatan nukkua kahdetkin päikkärit päivän aikana.

Ruoka on alkanut pikkuhiljaa maistua ja sen myötä olo on kohentunut huomattavasti.

Kovasti oltiin sitä mieltä, että töihin voi palata jo viikon kuluttua leikkauksesta. Minä en voi. Edelleen olen liian kipeä ja ”vajaatoiminen” kassatyöskentelyyn. Uupuminen tulee todella herkästi ja pelkästään puolen tunnin kauppareissun seurauksena on väliunet sohvalla.

Pukeminen alkaa sujua aika hyvin jo ilman apua. Ja pakko onkin onnistua, koska mieheni joutuu käymään välillä töissä. Eli vietän paljon aikaa yksin kotona.Kotityöt ovat edelleen kiellettyjen listalla. Eilen laitoin pyykkejä kuivamaan ja lopputulos oli tuskallinen. Seuraavat pari tuntia meni pääosin makoillessa panadolin kera sohvalla.

Tikkien päät poistettiin tänä aamuna. Hoitajan mukaan haavat parantuvat hyvin ja arvista tulee todella siistit ja näkymättömät jos vain jaksan niitä kunnolla hoitaa.

Kivun rajoissa siis mennään päivästä toiseen.

Huomenna tulee päivälleen vuosi täyteen edellisestä leikkauksesta. On siis kaikki toipumiseen liittyvät asiat vielä tuoreessa muistissa, vaikka kyseessä olikin ihan erilainen toimenpide tällä kertaa.

Still no regrets (and no pictures of my naked boobies). 🙂

On ollut myös hienoa huomata ihmisten suhtautuminen asiaan. Sitä ei nimittäin ole ollut. Paitsi yhden ihmisen osalta. Ja tämä yksi ihminen jaksaa edelleen muistuttaa minua siitä, miksi kyseiseen leikkaukseen hakeuduin. Kerta toisensa jälkeen muistaa kertoa siitä, kuinka en kelpaa itselleni enkä siten tälle ihmisellekään. Kaikkea ei kerro edes suoraan, mutta kyllä nämä asiat tyhmempikin ihminen osaa rivien välistä lukea. Toisaalta tämä kertoo minulle sen, että onpahan jotain mitä saavutella tulevaisuudessa.

Tajusin myös sen, että edelleen oman elämän mukavuuden tavoittelu on joidenkin mielestä väärin. Pitäisi vaan antaa olla ja tyytyä siihen surkeuteen mitä on tarjottu. Valitan, mutta jos kuulet jatkuvasti paskaa itsestäsi, se ei ole mahdollista. Kiitos nykyiselle parisuhteelleni, olen oppinut oman arvoni ja sen, että en ole kenenkään heittopussi. En enää. Lisäksi olen myös täysi-ikäinen eli osaan tehdä päätökseni omasta elämästäni ihan itse.

Liian helposti myös käytetään somen voimaa toisten julkiseen nöyryyttämiseen. Aluksi poistelin kommentteja aika ahkerastikin, mutta lopulta tajusin, että enhän minä itsestäni sitä idioottia tee kommentoimalla typeryyksiä ja muka hauskoja asioita hymiöiden kera toisten päivityksiin. Näistä ”fiksuista” kommenteista otetut kuvankaappaukset muistuttavat minua jatkossakin siitä, että minulla menee hyvin. Ne suorastaan kannustavat menemään eteenpäin ja tavoittelemaan aina vaan jotain enemmän. Onpahan ihmisillä jatkossakin puhuttavaa kauppareissuillaan. Se taitaa olla sitä kateutta.

Kaikki ne kommentit tästäkin aiheesta antoivat hyvän opetuksen myös siitä, kenelle en jatkossa kerro asioistani yhtään mitään. En myöskään enää jaksa kuunnella sitä ”oletyytyväinenitseesisellaisenakuinolet”- paskaa, koska kukaan normaali ihminen ei ensin arvostele toisen ulkonäköä ja sen jälkeen toitota sitä, kuinka pitää oppia hyväksymään itsensä. Seuraavassa lauseessa voidaankin jo kertoa siitä, kuinka olen tälle ihmiselle aina kelvannut. Anteeksi kuinka?

Ihan sama kummin päin teit niin se ei kelpaa kuitenkaan. Niin se vaan menee.

Jokaisella saa olla omat mielipiteensä, mutta tarvitseeko niitä tuoda julki siten, että joku pahoittaa niistä mielensä? Kuitenkin jokainen yrittää elää omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi katsoo, enkä minäkään kulje neuvomassa/arvostelemassa muiden valintoja. Enkä myöskään keskustele niistä asioista muiden kanssa, olkoon kuinka läheisiä ihmisiä tahansa. Lähinnä on vaan kummastuttanut se, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät näin lapsellisesti. Vai olisiko syynä vain oman elämän sisällön puuttuminen? Mene ja tiedä.

Minä ainakin uskallan olla rehellisesti juuri sitä mitä haluankin. En ole hyssyttelemässä omia valintojani siitä syystä, että jollekin voi tulla paha mieli ja ahdistus. Enkä kyllä näe sille mitään syytäkään. Jostain syystä se katkeruus ja kateus ihmisten sisällä nousee pintaan, jos joku omilla ansioillaan saavuttaa jotain mukavaa ja pystyy hankkimaan jotain itselleen tärkeää.

Eipä nämä tissit minullekaan ilmaiset olleet.

 

 

FacebookTwitter

Operaatio tissit

Minä otin ja toteutin pitkällisen suunnitelmani. Se vaati todella paljon töitä toteutuakseen, mutta olen hitto vie sen ansainnut.

Minulla oli pienet rinnat. Ei aina, mutta sen yhden ja ainoan imetyksen jälkeen kylläkin.

Jossain vaiheessa yritin jopa olla tyytyväinen itseeni, mutta yritykseksi se sitten jäikin. Yli kymmenen vuotta sitten tein päätöksen siitä, että jonain päivänä minulla vielä on ne tissit. Olkoot vaikka feikit, mutta ainakin ne ovat. Ja näkyvät.

Täytyy nyt erikseen mainita, että miestäni ei missään vaiheessa ole rintojeni koko kiinnostanut ja kun olen aiheesta kysynyt, on vastaus ollut sarjassa ”big boobs, small boobs, still boobs.”. Mutta nykyisessä parisuhteessani kotoa tulleesta tuesta huolimatta, silti jokainen kerta, kun sain muulta lähipiiriltä tai kavereilta edes vitsillä kuulla siitä, että ”eihän sinulla edes ole tissejä” aiheutti pahaa mieltä ja heikensi itsetuntoa. Ei ollut hirveän mieltä ylentävää kuulla sitäkään, että sivulauseessa aina muistettiin mainita kuinka silikonirinnat eivät ole hyväksyttävä vaihtoehto.

Minut leikattiin viime perjantaina. Kivut ovat olleet vaihtelevia. Sängystä ei pääse ylös ilman apua, jos erehtyy menemään makuulle asti. Nukun siis istualtani sen mitä nukun. Melkein kaikkeen tarvitsee apua. Maitopurkkia raskaampaa ei saa nostaa. Käsiä ei saisi hirveästi liikuttaa. Lääkkeet väsyttävät ja punainen kolmio paketin kyljessä aiheuttaa hieman sekavaa oloa. En minä tästä nauti, mutta kestän sen. Onhan minulla kotona kaikista parhaat tyypit apuna.

Minä sitten hankin ne tissit ja arvatkaas mitä? Ne ovat isommat kuin edelliset, pyöreämmät kuin monella muulla ja ne eivät roiku. En enää tarvitse yksiäkään supermegahyperpushuppeja. Voin hankkia mukavia rintaliivejä ja luulen, että löydän kaupasta jopa sopivatkin sellaiset.

Koska kyseessä oli tärkeä operaatio minulle, en edes harkinnut tekeväni sitä missään muualla kuin Helsingissä. Asiat loksahtelivat kohdilleen. Kävin konsultaatiossa ja puhtaan mammografian saatuani varmistin paikkani leikkaukseen. Konsultaation ja leikkauksen väliin jäi tasan neljä viikkoa. Mammografiaan menin yksityiselle, koska jokainen meistä tietää julkisen sektorin jonot tulosten odotusajasta puhumattakaan. Mammografia kesti vajaa kymmenen minuuttia. Tulokset sain heti mukaani ja toimitin ne välittömästi leikkaavalle klinikalle. Samana päivänä sain kirurgin vahvistuksen, että leikkaus voidaan toteuttaa sovitusti. Viimeiset viikot ennen leikkausta elin sormet ja varpaat ristissä toivoen, että en sairastu. Lisäksi jännitin mieheni työkuvioita, koska ne ovat muutenkin epävarmoja.

Loppujen lopuksi olen leikkauksen jälkeen istunut pari tuntia mieheni toimistolla koska kotimatkalla minulle iski heikko olo. Samana iltana mieheni teki firmansa operatiivisen johtajan kanssa töitä vielä meillä kotona, koska minua ei saanut jättää kotiuttamisen jälkeen yksin. Lauantaina löysin itseni taas mieheni toimistolta. Ainakin olen saanut itseni liikkeelle leikkauksen jälkeen niin kuin suositeltiinkin. Pitää muistaa kehua sitä porukkaa, mikä miehelläni töissä on. Loistavia persoonia ja ymmärtäväisiä tyyppejä.

Ja ettei nyt kenellekään jää epäselväksi, niin päätös ottaa nämä tissit, oli yksin minun. Niin se on ollut aina. Tosin jokainen arvosteleva kommentti vitsinä tai ei, on vaikuttanut tähän päätökseen todella paljon. Päivittäiseen jahkailuuni kyllästyneenä mieheni käski minut konsultaatioon ja ilmoitti, että ”tee päätös vasta sen jälkeen”. Ja minähän tein työtä käskettyä.

Leikkaus itsessään meni hyvin. Sain aika nopeasti heräämisen jälkeen hieman syötävääkin.

14914637_10208919246931972_1413409974_n

Operaatio alkoi hieman ennen kymmentä aamulla ja heräilin nukutuksesta reilun tunnin päästä. Kun aivot alkoivat taas kunnolla toimia, sain siirrettyä käteni tippaletkuineen peiton alle. Siellä ne tissit olivat. Hoitajan avustuksella niistä on olemassa jopa valokuvat välittömästi heräämisen jälkeen.

Alla oleva kuva kertoo tilanteen ennen ja jälkeen leikkauksen.

14914869_10208919247091976_1532388826_n

Sitten näitä suuria epäilyjä ja pelotteluja:

Minulle kerrottiin (ilmeisesti maalaisjärjellä), että implanteista voi saada syövän. Jossain lehdessä oli kuulemma lukenut niin. Tietysti tiedettäisiin asioista enemmän, jos luettaisiin vaikka niitä 2000-luvulla ilmestyneitä lehtiä.

Päätöksestäni ollaan myös oltu huolissaan. Voin kertoa, että mielenterveyteni ei ole järkkynyt, päinvastoin. Olen ihan itse osannut tehdä tämän päätöksen ilman kenenkään painostusta. Oloni on tällä hetkellä henkisesti parempi kuin aikoihin.

Kivuista huolimatta olen iloinen ja erittäin tyytyväinen päätökseeni. Olen yllättynyt siitä, että minua loukanneet ihmiset eivät ole moralisoineet päätöstäni millään tavalla. Oikeastaan tilanne on ollut ihan päinvastainen. On tullut jopa sellainen tunne, että päätöstäni saatetaan jopa hävetä lähipiirissäni. Mutta ei se mitään, minua saa hävetä ihan keskenään jokainen joka kokee sen tarpeelliseksi. Minua saa myös moralisoida, mutta on hyvä muistella ensin ovatko kaikki omat päätökset ja teot elämässä olleet aina ihan fiksuja. On myös hyvä palauttaa mieliin se, että me tosiaankin elämme jo 2000-luvulla.

Minulla on myös ihan hyvin tiedossa kaikki mahdolliset riskit mitä tähän sisältyy. Sain ne tiedot ihan kirurgilta suoraan ja olen myös osannut itse ottaa asioista selvää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kukaan jonka serkunkissankaimankaverille on käynyt huonosti, ei tiedä minun tilanteestani mitään. Nämä ovat taas niitä asioita mitä ei voi verrata keskenään kenenkään kohdalla. Me kun satumme jokainen olemaan yksilöitä ja kaikki eivät reagoi asioihin samalla tavoin.

Minä sain sen mitä lähdin koko operaatiosta hakemaankin: Tissit.

14875188_10208919247011974_87477501_n

Lisäksi näytin itselleni mihin minä pystyn, kun tarpeeksi haluan. Ei tullut tekosyitä eikä jossitteluja. Pelottiko? Totta hemmetissä, mutta kaikkiin operaatioihin liittyy aina riskejä. Jos ei riskejä ota, mitään ei voi saavuttaakaan.

Minulla on vielä ainakin viikko sairaslomaa jäljellä ja ajattelin käyttää sen ajan rentoutumiseen. Kun vointi kohenee, niin lähden yksin tuonne ulos kävelemään. Vaikka leikkauksesta on kulunut vasta kaksi yötä, niin jääkaapin ovi aukeaa jo omin voimin ilman vipuvartta ja pukeminenkin alkaa luonnistua. Toipuminen siis ainakin etenee hienosti.

FacebookTwitter

I left my heart in London <3

Viime heinäkuussa kävimme pikaisesti reissussa ja ehdin yhden päivän ajan kokea pienen palan Lontoota.

Siinä kaupungissa vaan oli sitä jotain, mikä sai minut miettimään paluuta kyseiseen kaupunkiin joskus hieman pidemmäksikin aikaa. Ja mikä parasta, lento kestää todella vähän aikaa.

Lontoolaiset eivät sinänsä olleet mitenkään ihmeellistä kansaa eikä ilmasto sen kummempi kuin Suomessakaan, mutta kaupunkina se jäi mieleen jollain tavalla kiehtovana.

Metromatkat eivät ole ollenkaan yhtä joutuisia kuin Suomessa. Wikipedian mukaan Lontoon metrojärjestelmä käsittää 270 asemaa ja koostuu 420 kilometristä raiteita. Heathrow:n lentoaseman terminaaleilta matka Piccadilly Circukseen taisi viedä aikaa noin 45 minuuttia.

Minä en myöskään ole niitä ihmisiä joiden loma käsittää makaamista rannalla. Kotonakin voi maata päivittäin ja jos haluaa lämpöä, niin kyllä jokaisessa kodissa sitä pystyy säätämään ihan mielensä mukaan. Minä haluan kävellä siellä rannalla, kastaa varpaat meriveteen ja etsiä vaikka simpukoita. Haluan katsella nähtävyyksiä ja päästä kokemaan ja näkemään jotain sellaista, mitä Suomi ei pysty tarjoamaan. Tästä hyvänä esimerkkinä voin mainita reissun Pattayalle heinäkuussa. Rannat olivat niin hirvittävässä kunnossa, ettei sinne voinut mennä kävelemään edes kengät jalassa. Loppujen lopuksi ainoa asia mitä siellä pystyi silloin päivittäin tekemään oli syöminen ja juominen. Bangkokissa taas löytyi enemmän sitä meininkiä mitä lomalta halusin. Valinnanvaraa tekemisen ja näkemisen suhteen on todella paljon. Suurin ongelma omalla kohdallani Thaimaassa oli se, että kahvi oli pahaa ja suklaata ei meinannut löytyä mistään. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, mitä ilman ei vaan tule toimeen.

Mutta palatakseni Lontooseen… Buckinghamin palatsi ja sen puutarha tekivät suuren vaikutuksen. En ollut koskaan ajatellut, että joku päivä vaan kävelen siitä melkein pihan poikki ohi kulkiessani. Hyde Parkista löytyi Prinsessa Dianan muistomerkki ja se taisikin olla ainoa asia, minkä ehdin kyseisestä paikasta painaa mieleeni.

Olin myös hirveän vaikuttunut paikallisista koululaisista. Aloin ehdottomasti olemaan sitä mieltä, että Suomeenkin olisi saatava koulupuvut. Lisäksi meidän lapsille olisi hyvä opettaa myös käytöstapoja jo ennen kouluun menoa. En ole varmaan koskaan nähnyt opettajallakaan niin vahvaa auktoriteettia kuin Lontoossa. Näitä oppilaita parveili kaupungilla siellä täällä myös ilman valvontaa, mutta sain selville, että he olivat suorittamassa jotain koulusta annettuja tehtäviä. Koulupuvut päällä kuljettiin. Ei hypitty pitkin ojia ja tien reunoja, väistettiin muita ihmisiä eikä kenellekään huudeltu mitään ylimääräistä. Tuli ihan oma lapsuus mieleen ilman niitä koulupukuja tietenkin.

Lisäksi niistä ihmisistä huokui tietynlainen ystävällisyys. Kukaan ei käytännössä tuntenut toisiaan, mutta hymyilimme silti. En ehkä olisi ollenkaan pahoillani, vaikka saisin asua kyseisessä kaupungissa edes hetken…

FacebookTwitter

Uusia juttuja

Olen viettänyt mielenkiintoisen viikon jonka aikana olen saanut tehdä paljon uusia juttuja ja tutustua moniin uusiin ihmisiin. Vieläkin hieman epävarmuutta aiheuttaa Helsingin julkinen liikenne, josta vielä linja-autoilu on kokeilematta. Välillä tunnen itseni naurettavaksi istuessani ratikassa puhelin kourassa, kun seuraan kulkuani Google Mapsilla. Minulle kuitenkin selvisi moneen kertaan viikon aikana, etten todellakaan ole ainoa joka tekee niin. Suurin osa ihmisistä joihin olen viikon aikana tutustunut on myös muuttanut tänne muualta ja heillä on ollut ihan samat asiat mielessä silloin kuin minulla on nyt. Joka tapauksessa olen aina päässyt määränpäähäni ajoissa ja ihan yhtenä kappaleena.

Suurin asia on kuitenkin ollut se, että olen saanut olla töissä ja tehdä sitä mistä oikeasti tykkään. Edelleen ihmettelen päivittäin ihmisten hyväntuulisuutta ja käytöstapoja täällä päin. Olen melko varma siitä, että en ole yhdenkään työpäivän aikana törmännyt yhteenkään tekopirteyteen ja niinkin pienet sanat kuin ”kiitos” ja ”anteeksi” ovat täällä ihan normaaleja. Jännitystä ei ole työpäivistä puuttunut ja joka päivä olen myös oppinut jotain uutta, vaikka työn aihe on joka päivä sama. Alan olemaan jo aika pro sen kirotun veikkauskoneen kanssa. 😀

Tästä alkaakin sitten muutaman päivän vapaat, joiden tarkoitus olisi saada koti näyttämään taas asuttavalta. Hieman on siivoukset ja muut vastaavat jääneet vähemmälle iltavuorojen aiheuttaman unirytmin sekaantumisen takia. Kaikesta huolimatta olen tästä tilanteesta nauttinut ja paljon.

Ja mikä tärkeintä, Fazerin kahvilan ikkunaan oli saapunut jättikokoisia Mignonmunia. Näistä tulee katseltavaa myöhemmin kun ehdin ohikulkiessani pysähtyä niitä kuvailemaan.

FacebookTwitter

Sairasloma-ahdistus!!!

En sitten tullut ajatelleeksi, että ison leikkauksen jälkeen saikkupäivät voi olla ankeita. Kun on tottunut siihen, että aina voi lähteä lenkille tai kauppaan kun tuntuu siltä niin eihän tämä ole kivaa ollenkaan. Todella nopeasti tulee vetämätön olo vaikka ei mitään sen suurempaa tekisikään.

Leikkauksesta on kulunut nyt viikko.

Olen ehtinyt käydä jo hammaslääkärissä kuulemassa lauseen: ”Me ei valitettavasti voida tehdä mitään koska yleensä näin isojen operaatioiden jälkeen pitää odottaa vähintään kaksi viikkoa ja kun sulle pistetään sitä Klexanea.”

Ja samankaltainen vastaus jatkuvasta neulomisesta aiheutuneeseen niska- ja hartiakipuun. Tosin tähän auttoi kunnollisten kipulääkkeiden lisäksi kylmä pakastevihannespussi.

Toisaalta on ollut aika mielenkiintoista seurata omaa vointia ja kaikenlaisia olotiloja mitä tämän viikon aikana on tullut esille.

Eilen illalla tajusin vahingossa makaavani mahallani sängyssä ilman minkäänlaisia kipuja. Ensin ajattelin, että illalla ottamani lihasrelaksantti mahdollisti sen mutta aamulla heräsin samasta asennosta edelleen ilman kipuja.

Kotitöiden tekeminen on tosi hidasta ja tuntuu työläältä. En ole oikein uskaltanut kurkotella korkealle ja kumartaminen pitää tehdä hitaasti ja harkiten. Imuri on saanut toistaiseksi pysyä kaapissa.

Eniten huvitusta on aiheuttanut kaikki se, mitä ehkäisyn lopettaminen toi tullessaan. Välillä oli kylmä ja välillä kuuma niin, että hiki virtasi. Onneksi nämä oireet ovat helpottaneet. Kaikkein eniten on herättänyt ihmetystä se kun asiat ei enää suoraan sanottuna v*tuta niin kuin aiemmin. Ei ottanut päähän vaikka pyykit oli viikkaamatta monta päivää, keittiö oli kaaoksessa ja imuroidakin pitäisi. Kodin yleinen siisteys on kuitenkin aina ollut minulle tosi tärkeä asia ja jos tästä ei ole pidetty huolta, niin hermot on menny heti!  Mietittiin sitten, että kuinka paljon hormonaalinen ehkäisy on vaikuttanut omaan olemukseeni ja keskustelun loppulause oli kihlattuni sanoja lainaten: ”Tästähän tulee mielenkiintoista.”

Olen erityisen kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat vointiani kyselleet niin viesteillä kuin puheluillakin. On tosi kiva kun olette olemassa! <3 Ja kaiken hyvän lisäksi kihlattuni vanhemmat yllättivät minut sunnuntaina kukkakimpulla, jota en osannut odottaa ollenkaan! Ja oli kyllä ihan minun näköiseni kimppu. 🙂

12231513_10206249858638933_87048108_n

FacebookTwitter

Se suuri päivä!

Ennen leikkausta olleet käynnit täällä: http://www.sanjakuusisto.fi/2015/10/13/suhteeni-kohtuuni/
Osa 2 leikkauskertomuksesta täällä: http://www.sanjakuusisto.fi/2015/11/10/se-suuri-paiva-2/

Suhteeni kohtuuni on päättynyt. Erosimme ankeissa oloissa torstaina 5.11. Eroa tuo kapistus ei itse halunnut vaan piti turvautua ulosottoon poismuuton varmistamiseksi.

Leikkauspäivän aamuna oli hirveä jännitys ja huonosti nukuttu yö takana. Oli nälkä ja jano, kun koko yön oli pitänyt olla ilman ruokaa ja juotavaa.

Seitsemältä piti saapua sairaalalle ja ennen kahdeksaa olin jo matkalla leikkaussaliin.

Erittäin kyseenalaista oli kuitenkin se, että leikkaava lääkäri yritti vielä kerran puhua minua tähystyksellä tehtävään operaatioon joka olisi viimeistellyt mahani täysin epämuodostuneeksi arpiläjäksi. On se kumma kun juuri sillä hetkellä kun potilas on peloissaan ja ahdistunut, yritetään vielä vaihtaa etukäteen sovittua suunnitelmaa. Tuli mieleen, että olikohan leikkaava lääkäri mahtanut edes lukea minun potilaskertomustani ollenkaan? Oli vain sekuntien päässä etten olisi lähtenyt kotiin ja antanut asian olla. Esilääkitystä minulle ei edes tarjottu ennen leikkaussaliin menoa.

Salissa odotti iso joukko henkilökuntaa, joista jokaisella oli oma tehtävänsä. Erityisesti jäi mieleen eräs hoitajanainen, joka koko ajan jaksoi rauhallisella äänellä kertoa mitä seuraavaksi tapahtui. Sain kanyylin käteen ja verenpainemittarin toiseen käteen.

Selkäydinpuudutus on edelleen maailman kamalinta ikinä vaikka siihen saisi miten paljon rauhoittavia tai puuduttavia aineita tahansa.

Sain monet piuhat ja anturit otsaan, käsiin, rintakehään ja selkään.

Viimeinen muistikuva leikkaussalista on se, kun minulle toivotettiin hyvää yötä.

Heräämössä olin ollut jo klo 10.30 ja itse heräilin vasta puolisen tuntia sen jälkeen. Pyytäessäni juotavaa sain ainoastaan vettä. Mehua ei voitu antaa kun siitä tulee yleensä huono olo. Loppujen lopuksi se mehupurkki löysi tiensä käteeni kun päätin, että on päästävä istumaan ja heti! Eikä muuten tullut huono olo! Osastolle pääsin puoli kolmen maissa ja sekin tapahtui vasta kun olin sitä itse useaan kertaan pyytänyt.

Osastollaoloajasta voin sanoa että kivunhoito on suomessa aivan lapsenkengissä. Buranaa ja Panadolia määrätään kaikkeen mutta potilaan kiputiloja ei oteta tosissaan ja kaikki oikeasti vaikuttavien kipulääkkeiden annostukset ovat aina minimissä tai sen alle. Ja sitten odotellaan että josko se ihmeparantuminen sieltä tulisi seuraavien tuntien aikana ennenkuin hyväksytään ettei se lääkeannos ehkä ollutkaan riittävä.

Kotiin jouduin lähtemään niiden perinteisten Buranan ja Panadolin voimalla. Näemmä ainakin Seinäjoen Keskussairaalan ammattitaidoton henkilökunta kokee ihan hyväksi toimintamalliksi uhkailla potilasta sillä että joutuu jäämään osastolle ”jos ei tavalliset lääkkeet riitä”. Eli kivunhoidon voi jättää tekemättä kun potilas itse toteaa ääneen että ”vitut, kärsitään sitten, mä lähden kotiin.”. Luonnollisesti papereissa tulee lukemaan jotain aivan muuta kuin mitä oikeasti tapahtui, koska ei kai kukaan nyt vastuuta mistään voi ottaa. Kaiken tämän lisäksi leikkaava lääkäri ei ollut vaivautunut kirjoittamaan minulle reseptiä nukahtamislääkkeistä, vaikka itse oli sitä mieltä että näin tehdään. Kotiutumisesta alkaen on ollut ja tulevina päivinä tulee olemaan tiedossa vain kipua ja unettomuutta. Mutta takaisin en todellakaan ole menossa!

Tarkistin vielä mielenkiinnosta, kyllä jokaista lääkeainetta mitä minulle annettiin osastolla myydään ihan normaaleissa apteekeissa. Eli mitään estettä asianmukaiselle lääkitykselle ei olisi ollut. Kyse on ainoastaan henkilökunnan piittaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki joihin törmäsin sairaalassaoloaikanani eivät tulisi ikinä pärjäämään yksityisellä sektorilla. Onko Suomen julkisen terveydenhuollon ainoa oikea tarkoitus siis työllistää ne jotka eivät kenellekkään kelpaa?

Sairaalaruuasta voisi kirjoittaa vaikka oman blogitekstin mutta tiivistetään koko sisältö yhteen lauseeseen: Seinäjoen keskussairaalassa tarjoiltava ruoka saa huonoimmankin mahdollisen kehitysmaan, todennäköisesti EU:n mustalla listalla olevan lentoyhtiön turistiluokan vaikuttamaan 3 Michelin tähden ravintolalta. Ruoka oli mautonta enkä kyllä sen terveellisyydestäkään menisi ihan takuuseen. Ilmeisesti tarkoituksena on että potilas pelkää seuraavaa ruokailua niin paljon että lähtee mieluummin kotiin ilman lääkitystä kuin viettää enää yhtäkään sekuntia sairaalassa.

Kiitos Seinäjoen Keskussairaala, olet paska.

12202312_10206217503510075_870947183_n

Joka tapauksessa olen hengissä edelleen ja kohtua sekä munatorvia tyhjempi. Kyljelle kääntyminen tuntuu hassulta, ihan kuin kaikki sisäelimet vatsassa liikkuisivat mukana.

Lopuksi voin sanoa, että tätä kirjoittaessani juuri uutisoitu sote-uudistus jossa käyttäjä saa itse valita palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan toteutuu, enkä sen vuoksi enää ikinä tule vapaaehtoisesti käyttämään julkista terveydenhuoltoa.

FacebookTwitter

Pinkit Ray-Banit

Tänään. Tai no eilen oli mahtava hetki, sain vihdoinkin ostettua uudet ihanat aurinkolasit hajonneiden pilottieni tilalle. Nää on just ne mitä oon jo monta kuukautta kuola valuen tuijotellut optikkoliikkeen ikkunassa.

Nämä lasit myi Fenno Optiikka Seinäjoen Silmälasimarket. Ray-Banien ovh oli about 180€, mutta mukavan keskustelun jälkeen erittäin avuliaan myyjän kanssa hinta tippui aurinkolasien sankojen ja muiden härpättimien säädön kanssa mukavaan tasasummaan 150€.

Myymälätila itsessään oli pienestä koostaan huolimatta erittäin selkeä, sekä valikoima vaikutti ainakin aurinkolasien osalta erittäin laadukkaalta. Esillepanot oltiin toteutettu tyylikkäästi about merkkikohtaisesti. Itse olisin löytänyt näidenkin ihanuuksien lisäksi vaikka mitä ostettavaa.

Hintaan kuului myös Ray-Ban brändätty suojakotelo varmistamaan ettei näille käy samoin kuin edellisille. 😉

PicsArt_1434672951385

Lisähuomiona linssistä tulevasta heijastuksesta voi nähdä lapseni säätämässä puhelimellaan jotain tooooosi tärkeetä pökälepeliä, jota kukaan yli 18-vuotias ei voi pelata minuuttiakaan ilman ruosteisella ruuvimeisselillä  itse toteuttamaansa lobotomiaa.

Hyvää juhannusta! <3

FacebookTwitter

Ensimmäinen blogiteksti.

Tylsä otsikko ja tylsää tekstiä odotettavissa? Todennäköisesti.

Tarkoitus olisi jatkossa bloggailla kaikesta mahdollisesta maan ja11235811_10205195143431712_2958422269607274906_n taivaan väliltä. Ainoana yhdistävänä tekijänä on että kyseinen aihe on jostain kumman syystä sattunut kiinnostamaan minua, ja vain minua sen verran että olen vaivautunut siitä jotain ylös laittamaan.

Aiheet todennäköisesti tulevat kuitenkin keskittymään seuraaviin: Fitness – Matkailu – Käsityöt – Sisustus – Ruoka – Muoti – Kaikki vaaleanpunaiset jutut – Ja tietenkin minä.

Ammattimaisempaa sisältöä tulee asiakaspalvelualalta sekä kuluttajamyyntiin erikoistuneista kivijalkakaupoista (todennäköisesti omasta mielestäni tiedän paremmin kuin muut ja kritisoin muiden ratkaisuja).

Olen myöskin viimeisen vuoden aikana havainnut itsessäni mielenkiintoa seurata yhteiskunnallisia asioita, joten vaikka voinkin luvata että niistä bloggaaminen tulee olemaan hyvin vähäistä voi aina välissä käydä vahinko.

Alla satunnainen läjä kuvia aiemmista jutuista ja puuhailuista.

10350413_10203486566078346_3827715018518779748_n10996161_10204663664185063_4638249104489789180_n10857862_10204336523006738_2832439070143423255_n 10830555_10204888628209023_4210745124978457969_o   11013208_10205308095735449_4124379583902767237_n11043046_10204700877595375_7696797543887654869_n 11038257_10204825268945081_677288660303783104_n  11351248_10205265277945031_3579567884098824184_n

FacebookTwitter