Tag: Novita

Elämisen sietämätön keveys

Taas kerran alkaa viikko olla lopuillaan. Siis ainakin koululaisilla ja niillä, joiden mielestä töitä tehdään vain maanantaista perjantaihin.

Minulla on ollut tänään vapaapäivä. Tai jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua. Olen siivonnut kotona koska en ehdi sitä tekemään ilman, että tarkoituksella otan päivän vapaaksi. Aloitin aamulla ennen kahdeksaa ja lopettelin noin kuusi tuntia myöhemmin.

Tämän päivän aikana tuli myös mieleeni, että hieman alkaa blogin päivittäminen olla vähäistä. Vuorokaudesta loppuu tunnit kesken päivittäin ja ajatuskin pelkästä olemisesta ja rentoutumisesta jää usein vain yritykseksi. Kahdeksan tunnin työpäivä matkoineen venyy välillä kymmeneen tuntiin tai jopa ylikin. Siihen kun lisää vielä iltaisin hoidettavat hommat kotona onkin jo aika alkaa miettiä seuraavaa päivää. Mieheenikin törmään kotona silloin tällöin. Joskus jopa ehdimme toivottaa toisillemme hyvää yötä ja/tai hyvää huomenta.

Jossain välissä kuitenkin sain tehtyä itselleni villasukat syksyn viilentyviä ilmoja ajatellen.

img_2805

Langaksi valikoitui tällä kertaa pehmeä ja helposti neulottava Regian Nautico color. Ohjeen löysin vanhasta Novitan lehdestä.

Sukan päällä kulkeva pitsikuvio kulkee myös sukan takana kantapäähän saakka.

14518700_10208620229616726_1944961450_n

Hiljaa mielessäni olen tullut siihen tulokseen, että kaikki vanhat sukkani taitavat lentää kaatopaikkakuormaan. Sen jälkeen kun opettelin tekemään tuon vahvistetun kantapään, ei tiimalasi enää tunnu jalkaan kivalta. Lisäksi tiimalasi tuntuu valuvan ruttuun jalan alle ja käytössä ne sukat menevät nopeammin huonomman näköiseksi.

Täytyy vielä kertoa, että tuon sukkalangan kävin hakemassa Fiinaneuleesta. Ei tullut mieleenkään lähteä tästä kaupasta pois ilman lankaa. Sain todella asiantuntevaa ja hyvää palvelua sekä apua lankojen valinnassa. Mukaani annettiin myös villasukkien kokotaulukko Regian langoille. Ainoa ongelma oli valinnan vaikeus, koska niitä ihania lankoja oli myymälässä paljon.

 

 

FacebookTwitter

Tuliaisia ja sukkajuttuja

Avomieheni kävi viime viikolla työmatkalla ja ne pari päivää vietin sitten pitäen kodin kunnossa ja elämän raiteillaan. Tuliaisiksi sain uuden maatuskan, jonka sitten heti avasin ja tarkistin, että kaikki nuket olivat varmasti mukana.

12966012_10207298645177941_464143606_n

Aikoja sitten aloitettu projekti nimeltä villasukat tulivat tänä aamuna vihdoin valmiiksi. Panostin taas muka hurjasti, mutta kummassakin sukassa on toinen nurja raita jalan päällä väärässä kohtaa. Ajatuksissani en sitten sitä huomannut kuin vasta kantapään jälkeen ja ajattelin, ettei ole mitään järkeä purkaa ja tehdä uusiksi. Itsellenihän ne kuitenkin tulivat niin ei sillä ole nyt niin väliä ja hyvin ne jalkaan istuvat silti.

12980563_10207298644697929_1259807558_n-2

Lankoina käytin Novitan seiskaveikkaa. Alkuun raidallista ja loput yksivärisellä. Kovasti yritän päästä noista jämäkeristä eroon. Huonolla menestyksellä tosin…

12957267_10207298644457923_1462410436_n

FacebookTwitter

Aurinko

Pääsiäinen oli ja meni. Otin rennosti. Ehdoton lempipuuha oli makaaminen ja tavat tehdä se eri asennoissa; kyljellään, mahallaan, toisella kyljellä ja selällään. On aika rento fiilis ja jaksaa taas ahertaa työjuttuja.

Jossain makaamisen lomassa sain aloitettua taas uusia sukkia ja ne ovat vielä lievästi sanottuna vaiheessa. Makaaminen oli kivempaa.

12779273_10207175786506551_8649591359132202635_o

Hiljaa hyvä tulee ilmeisesti. Langat on Novitan seiskaveikkaa, raidallista ja yksiväristä.

Ulkona aurinko lämmittää niin reilusti, että toppatakki alkaa olemaan liikaa. Kummasti piristää mieltä tuo aurinko. 🙂

 

FacebookTwitter

Kevättä ilmassa

Jostain uutisista pisti silmään, että täällä etelässä olisi jo siitepölykausi alkanut. Ainakin katupöly leijailee jo ja osa jalkakäytävistäkin on jo putsattu pois talven hiekoituksista.

Viikolla päätin taas olla reipas ja kävelin töihin. Tokoinrannalla olivat taas ne sorsat ja joutsenet jotka kuvasin ensimmäisen kerran jo parisen viikkoa sitten.

12900219_10207126561555958_1682615419_n

Kevään tulo tarkoittaa myös uusia villasukkia. Tämä Novitan lanka tuli ostettua joskus heräteostoksena, enkä oikein ole saanut siitä mitään ideaa. Menköön sitten vaikka lyhytvartisina sukkina ja mikä hienointa, sillä vahvistetulla kantapäällä minkä opettelin. Tykkään muutenkin tästä kantapäästä enemmän kuin siitä sädekavennuksesta pelkästään siksi, että jälki on omaan silmääni paljon siistimpää.

12516276_10207126561795964_1732152067_n

Kuuluuhan kevääseen myös uusi käsilaukku. Ainakin luulisin niin. Stockmannilta sen kuitenkin löysin jo useampi viikko sitten, mutta hankinta-aika oli hieman myöhemmin. Hieman piti pään sisällä tehdä töitä ja laittaa rahaa jemmaan, että sain sen hankittua. Ja kyllä se oli sen arvoista! Ei voi kukaan ainakaan väittää, ettei olisi just mun näköinen laukku.

12895258_10207126561675961_31787518_n

FacebookTwitter

Neulomisjuttuja ja muuta höpinää

Täällä on saatu nauttia aurinkoisista päivistä eli kevättä on ilmassa.

Käväisin Fazerin kahvilalla ja sain napattua taas muutaman kuvan. Kuten näkyy, niin pääsiäinen on tulossa…

12026602_10207000254558362_551698412_n

Lisäksi Fazerin omenahyve marenkikuorrutteella ja vaniljakastikkeella oli pieni piristys päivään. Stockmannilla on menossa Pariisiaiheiset teemapäivät tai ehkä paremminkin viikot. Suoraan sanottuna en ole yhtään ehtinyt keskittymään aiheeseen niin paljon, että tietäisin mitä siellä oikeasti tapahtuu.

Kaiken arkisen kiireen keskellä ehdin myös istua jokusen päivän sukkapuikkojen kanssa sohvalla ja lopputulos oli omaan jalkaani onnistunut. Opettelin tekemään viimeinkin sen kirotun vahvistetun kantapään.

12421299_10207000254598363_1555248004_n

Kaikki käytetyt langat on Novitan seiska veikkaa. Tosin tein yhden harjoituskappaleen tätä kantapäätä opetellessani. Voin kertoa, että purkuun meni ja monesti mutta sain siitä aikaiseksi pienen muiston tästä tuskien taipaleesta.

12834941_10207000330640264_994058955_n

Eihän se nyt ollutkaan niin kauhean vaikeaa. 😉

FacebookTwitter

Onnistumisen iloa!

Olen onnistunut mm. eksymään, kadottamaan suuntavaistoni sata kertaa, pelkäämään Helsingin liikennettä auton kyydissä sekä tekemään taas kerran yhden parin sukkia valmiiksi.

En voinut vastustaa Anelmaisia! Hieman tein muutoksia alkuperäiseen malliin, mutta tuo sydänkuvio on ihan Anelman oma. Tuli vaan tunne, että voisin yrittää hieman kokeilla jos osaisin tehdä alkuperäiseen ohjeeseen pieniä muutoksia. Koska olen laiska niin käytin koko ajan vain kahta lankaa, yksiväristä ja raitalankaa. Molemmat ovat 7 veljestä.12746351_10206792424602743_954805531_n

Käsialani oli paikoin hieman liian kireää, mutta sukat mahtuivat kuitenkin jalkaani. Lisäksi kirjoneule oli tällä kertaa hieman paremman näköistä kuin viimeksi, eli harjoitus tekee mestarin vai miten se oli.

Tämän viikon hehkutetuin asia ainakin meillä on ollut uutuuselokuva Deadpool. Itse en niinkään ollut aiheesta innostunut alkuunsa, mutta mielenkiinto heräili kuluneen viikon aikana. Tuli katsottua elokuvan trailerikin useampaan kertaan salaa parvekkeella. Kävimme sitten Tennispalatsissa istumassa vajaa kaksi tuntia katsomassa yhtä maailman surkeimmista leffoista ikinä. Edelleen ihmettelen, että minkä ihmeen takia kyseinen elokuva on edes vaivauduttu tekemään. Jos joku asia oli taattu niin valtava ärsyyntyminen siitä, että odotin flopin sijaan parempaa. Kaikkein parasta kyseisessä elokuvassa oli se, että se loppui.

Onneksi loppupäivä pelastui kihlattuni loistavalla idealla hakea kaupasta suklaata ja sisäfilettä… 😉

FacebookTwitter

Päätin ansaita jotain kivaa

Tekaisin taas kerran yhdet villasukat. Näitä alkaa tippumaan puikoilta niin kovalla tahdilla, että taidan hukkua niihin. Lankoina oli 7 Veljestä Raita ja Aapo. Nappasin uusimman sukkalehden ohjeista kaksi ja yhdistelin, tuloksena sateenkaarisukat! 🙂

12357955_10206395993612216_1865146501_n

Koska olen ollut reippaasti ilman avomiestä kotona tiistaista asti, ajattelin ansaita jotain uutta kivaa vain itselleni. Oikea selitys on kuitenkin se, että ”Ostin koska mua huvitti ja mä halusin!” Citymarketin pesuainehyllyltä se kiva sitten löytyi. Uudet pesuaineet mulle! Tuoksuttelin niitä siinä hetken ja otin mukaani. Aivan ihanan tuoksuisia kaikki ja sattuivat olemaan tarjouksessa Plussakortilla 2 kpl/4 €.

12386806_10206395994332234_1031067518_n

Eikä pidä unohtaa sitä tärkeintä asiaa, mikä pitää tehdä joka vuosi suurinpiirtein näihin aikoihin: Osta itsellesi joululahja. Käytiin suuressa ja mahtavassa Tuurissa ostoksilla ja Nahkapaikasta jäi käteen uusi kukkaro. Sinne mahtuu kaikki kännykkää myöten.

12336332_10206395993692218_892145184_n

Kyseisen kukkaron hankintaan liittyi niin paljon pohdintaa, että kävimme Nahkapaikassa kahteen kertaan. Kolmatta kertaa ei sitten enää samana päivänä tarvinnut sinne mennä. Mutta olen hankintaani tyytyväinen koska hyvin harvoin tulee enää itselleen ostettua mitään oikeasti kivaa ja samalla tarpeellista.

 

FacebookTwitter

Marraskuun viimeinen postaus

Pää on lyönyt tyhjää viime aikoina. Oikein mistään ei ole tahtonut saada kiinni ja moni asia on suoraan sanottuna ärsyttänyt.

Sairasloma lähestyy loppuaan ja vieläkin elän varovaista arkea. Kaikki äkkinäiset liikkeet meinaa pysäyttää ja kiertoliikkeet tuntuu ilkeiltä. Välillä askeleesta aiheutuva tärähdyskin tuntuu vihlaisuna. Haava on onneksi parantunut hyvin varsinkin sen jälkeen, kun niitä ihon alta puskevia tikkejä ei ole enää tullut keskeltä arpea ulos. Silti edelleen vietän pääsääntöisesti lökäpöksyelämää, koska farkkuja ei voi vielä pitää. Paino on tippunut useamman kilon eikä se ole siitä takaisin noussut. Vatsan turvotus varsinkin ruokailujen jälkeen on minimaalista verrattuna siihen mitä se oli ennen leikkausta. Nykyään olen ehkä liiankin tarkka siitä mitä suuhuni laitan mutta olen huomannut sen vaikuttavan jaksamiseen todella paljon. Kävin ensimmäistä kertaa lenkillä kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Vaikka ihan rauhassa mentiin eikä mitään pitkää matkaa menty niin huomasin, että jaksaminen oli loppuillan ihan nollassa.

Toisaalta tämä sairasloma on antanut mahdollisuuden rauhoittua kotona ja olen jopa oppinut nauttimaan tästä olemisesta. Osaan arvostaa pieniäkin asioita pikkuisen enemmän.

Käsitöiden osalta meinasi iskeä epätoivo ja ahdistus, kun mikään ei tuntunut yhtäkkiä onnistuvan. Tai sitten mikään ei tuntunut hyvältä idealta…

Huomasin, että suurin osa kynsilakoistani oli jossain välissä kuivahtanut ja heittelin niitä sitten aika raakasti roskiin. Sen seurauksena sain ajatuksen tehdä pienen pussukan, missä ne jäljelle jääneet kynsilakat olisi kiva ja helppo pitää säilössä. Löysin ikivanhan kerän jotain kirjavaa 7 veljestä ja lähdin virkkailemaan pohjaa. Koko ajan päässä oli ajatus, että pelkästään virkkaamalla tästä tulee tylsin pussukka ikinä. Ei auttanut kun lyödä sukkapuikot valmiiseen pohjaan kiinni ja alkaa neulomaan. Jotenkin maagisesti silmukoitakin tuli joka puikolle sopivasti vaikken edes sen kummemmin niitä laskenut. Pitkät sivut tein tylsästi aina oikein- neuleena ja lyhyemmille sivuille otin pitsimallin jostain sukkaohjeesta. Lopuksi virkkasin yläreunaan pikkuisen pylväitä ja ketjusilmuikoilla nauhan pussukan sulkemiseksi.

IMG_0650

Siellähän nuo kynsilakat sitten säilyy hyvin siihen asti, kun huomaan tarvitsevani niitä lisää ja pussukan tilavuus ei enää riitäkään… 😀

 

FacebookTwitter

Luomisen tuskaa

Kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä kirjoneuleen tekemistä.

12283042_10206295584302046_766200277_nTulihan sitten tehtyä virhe sinne ja toinen tänne, ainakin ensimmäiseen sukkaan. Luulin, että hermot kestäisi tehdä Anelmaiset alusta loppuun asti mutta niin ei todellakaan tapahtunut. Kirjoneuleen purkaminen ei ollut mikään mieltä ylentävä tapahtuma ja lopputulos on se, että virheitä löytyy.

12277094_10206295584502051_930158727_n

12270132_10206295584582053_677740611_nEnsimmäinen sukka on täynnä joko liian löysää tai liian kireää neuletta. Ja löytyyhän tätä samaa siitä toisestakin sukasta. But i did it and i’m proud of it!

12278296_10206295584902061_1961299753_nAinakin voin olla melko varma siitä, että kenelläkään ei ole juuri samanlaisilla virheillä olevia sukkia.

12277094_10206295585022064_1630094392_n

Kaikki langat on Novitan seiska veikkaa ja puikkoina koko 4.

 

FacebookTwitter

RandomHuivi

Parin päivän projekti. Olisi varmaan valmistunut päivässäkin jos olisi ollut jaksamista tehdä pidemmän aikaa kerralla.

12248671_10206265789797202_1253776574_n

Salomonin solmuilla Novitan Pehmosta kympin koukulla. Kaksi kerää meni ja vähän jäikin vielä.

12242211_10206265789837203_1504397517_n

On tosi pehmoinen…

12231589_10206265789757201_1895831340_n

ja lämmin! 🙂

12226888_10206265789717200_1769886003_n

<3

 

FacebookTwitter