Tag: Vaaleanpunainen

Vaatetusta ja valitusta

Kevään kunniaksi laitoin tilaukseen uudet housut, jotka sitten posti oli toimittanut pakettiautomaattiin. Hyvin harvoin tilailen netistä housuja koska kokoni on hyvin pieni, eikä sopivia tahdo löytyä millään. Näiden kanssa kävikin onnellisesti ja housut istuivat täydellisesti ja ovat mukavat päällä. Toimituskin oli nopea kuten Gazozilla on aina.

Olen myös mukavuussyistä etsinyt uusia tennareita kuumeisesti koko kevään. Alkoi ahdistaa jatkuvat hiertymät jaloissa, eli ratkaisu piti saada ja äkkiä. Kauppakeskus Forumilta löytyy mukava liike nimeltä Union Five, josta löytyy pääasiassa kaikkea skeittikamaa naisille, lapsille ja miehillekin. Alkuperäinen idea oli saada DC:n kengät koska kerran niitä sovittaneena tiedän, että ne ovat hyvät jalkaan. Kuinka ollakaan, olin taas hakemassa sellaista asiaa mitä ei ole juuri nyt saatavilla. Kävin epätoivoisena jo lastenkin kengät läpi. Huomasin kuitenkin kävelleeni osittain naisten kenkien ohi ja sieltä niitä mukavuuksia sitten löytyi. Suprat! Olisin tietenkin halunnut ne ainoat pinkit mistä ei sitten ollut kokoa. Vaihtoehto B ei myöskään ollut ihan hirveä, koska testikävelyn jälkeen tein ostopäätöksen. En saanut sitä mitä lähdin hakemaan, mutta mukavan asiakaspalvelijan avulla sain kuitenkin mukavat ja itseni näköiset kengät ja kaupan päälle tietenkin firman logoilla varustettu jumppakassi. Ja mikä tärkeintä, minulle jäi hyvä mieli.

13059341_10207367728304976_459805362_n

Ja sitten voisikin lyhyesti laittaa tähän sitä valitusta. Ihan vaan siksi, koska mä voin. Sain kaksi pussia Fazerin klassikkokarkkipusseja. Nämä on ihan parhaita, koska niistä löytyy Kiss-Kiss- karkkeja. Jotenkin henkisesti petyin kun näissä kahdessa pussissa oli yhteensä vain ne kaksi karkkia. Siis mitä?!?!? Vain kaksi! Päätin silti olla olematta se kukkahattutäti joka valittaa kaikesta ja söin kiltisti ne vähäisetkin kissakarkit pois, ettei vaan miesväki täällä ehdi syömään niitä ensin.

13059719_10207367728184973_1740004227_n

Onneksi Fazerin omasta myymälästä voi ostaa noita pelkkiä kissakarkkeja vaikka kilokaupalla jos haluaa…

FacebookTwitter

Kevättä ilmassa

Jostain uutisista pisti silmään, että täällä etelässä olisi jo siitepölykausi alkanut. Ainakin katupöly leijailee jo ja osa jalkakäytävistäkin on jo putsattu pois talven hiekoituksista.

Viikolla päätin taas olla reipas ja kävelin töihin. Tokoinrannalla olivat taas ne sorsat ja joutsenet jotka kuvasin ensimmäisen kerran jo parisen viikkoa sitten.

12900219_10207126561555958_1682615419_n

Kevään tulo tarkoittaa myös uusia villasukkia. Tämä Novitan lanka tuli ostettua joskus heräteostoksena, enkä oikein ole saanut siitä mitään ideaa. Menköön sitten vaikka lyhytvartisina sukkina ja mikä hienointa, sillä vahvistetulla kantapäällä minkä opettelin. Tykkään muutenkin tästä kantapäästä enemmän kuin siitä sädekavennuksesta pelkästään siksi, että jälki on omaan silmääni paljon siistimpää.

12516276_10207126561795964_1732152067_n

Kuuluuhan kevääseen myös uusi käsilaukku. Ainakin luulisin niin. Stockmannilta sen kuitenkin löysin jo useampi viikko sitten, mutta hankinta-aika oli hieman myöhemmin. Hieman piti pään sisällä tehdä töitä ja laittaa rahaa jemmaan, että sain sen hankittua. Ja kyllä se oli sen arvoista! Ei voi kukaan ainakaan väittää, ettei olisi just mun näköinen laukku.

12895258_10207126561675961_31787518_n

FacebookTwitter

Mitään en tarvinnut…

Mutta jotain tarpeellista silti sain. 🙂

Joulupukki tiesi, että olin Cubuksella käynyt hipelöimässä pehmoisia huppareita ja housuja. Tiesi myös lempivärini!

12435895_10206486786681986_1834668933_n

Meidän tapamme ilmaista asioita suoraan vaikutti ainakin yhteen lahjaan. Kun kerran voimme yhdistää kihlajaiset Tom of Finlandiin niin olemme nämä pyyhkeet ansainneet:

12431245_10206486788442030_1959664379_n

Ja jos joku voi väittää, ettei miehet kuuntele tai muuten vain tajua mitään niin tässä kohtaa voin kertoa teidän olevan väärässä. Ainoa asia mitä oikeasti pyysin ja halusin jouluna oli nämä karkit:

12404274_10206486789442055_1490212877_n

Minun ehdottomia lemppareita ollut niin kauan kuin muistan enkä itse en löytänyt näitä mistään ennen joulua.

Ilmeisesti mun ihana Hello Kitty- aamutakki saa lähteä tästä kämpästä koska löysin yhdestä paketista uuden.

12421615_10206486814122672_452530881_n

Kyllä se täytyy myöntää, että Hello Kitty jäi nyt toiseksi. Eihän tästä nyt sitten malta ikinä luopua.

12431781_10206486816802739_205350683_n

On aikamoinen prinsessafiilis! <3

Kaikkien näiden ihanuuksien lisäksi saimme myös suklaata niin kuin normaaliin jouluun kuuluu. Jouluruoalla saimme itsemme ähkyyn ja luulen, että hyvin pärjää taas vuoden ilman laatikoita ja kinkkua. Tai no kinkusta en ehkä luovu, mutta muusta kyllä. Joulukiloja tuli. Ja kyllä, niitä tuli monikossa. Tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että ei saisi syödä mitä sattuu kun ei ole lupa vielä kunnolla lenkkeilläkään. Onneksi tammikuuhun on enää tosi lyhyt matka… 🙂

FacebookTwitter

Päätin ansaita jotain kivaa

Tekaisin taas kerran yhdet villasukat. Näitä alkaa tippumaan puikoilta niin kovalla tahdilla, että taidan hukkua niihin. Lankoina oli 7 Veljestä Raita ja Aapo. Nappasin uusimman sukkalehden ohjeista kaksi ja yhdistelin, tuloksena sateenkaarisukat! 🙂

12357955_10206395993612216_1865146501_n

Koska olen ollut reippaasti ilman avomiestä kotona tiistaista asti, ajattelin ansaita jotain uutta kivaa vain itselleni. Oikea selitys on kuitenkin se, että ”Ostin koska mua huvitti ja mä halusin!” Citymarketin pesuainehyllyltä se kiva sitten löytyi. Uudet pesuaineet mulle! Tuoksuttelin niitä siinä hetken ja otin mukaani. Aivan ihanan tuoksuisia kaikki ja sattuivat olemaan tarjouksessa Plussakortilla 2 kpl/4 €.

12386806_10206395994332234_1031067518_n

Eikä pidä unohtaa sitä tärkeintä asiaa, mikä pitää tehdä joka vuosi suurinpiirtein näihin aikoihin: Osta itsellesi joululahja. Käytiin suuressa ja mahtavassa Tuurissa ostoksilla ja Nahkapaikasta jäi käteen uusi kukkaro. Sinne mahtuu kaikki kännykkää myöten.

12336332_10206395993692218_892145184_n

Kyseisen kukkaron hankintaan liittyi niin paljon pohdintaa, että kävimme Nahkapaikassa kahteen kertaan. Kolmatta kertaa ei sitten enää samana päivänä tarvinnut sinne mennä. Mutta olen hankintaani tyytyväinen koska hyvin harvoin tulee enää itselleen ostettua mitään oikeasti kivaa ja samalla tarpeellista.

 

FacebookTwitter

Ihan ite tein säärystimet!

Koska pihalla sataa tänään, ajattelin että kerron teille säärystinten syntyprosessista.

Kaikkihan alkoi synkkänä ja myrskyisenä yönä, kun selasin internetistä vahingossa jotain melkein järkevääkin. Törmäsin sitten tällaiseen blogiin josta se ajatus sitten lähti…

Screenshot_2015-03-07-13-05-15

Eli toisin kuin kyseisessä blogissa en kokenut suurta mielenkiintoa lähteä tekemään koko sukkaa joten pelkkä varsi sai riittää.

Lankoina Novitan vaaleanpunainen 7 Veljestä ja harmaa Novitan Suomivillaa. Suomivillan huopuvuudesta johtuen säärystimet on suositeltavaa pestä käsin.

Puikkokokona käytin numeroa 5. Silmukkaluku pysyi samana kuin alkuperäisessä ohjeessa ja lopputulos alla.

IMG_20150701_225731

Aika kivat noista tuli, vaaleanpunainen korostuu mukavasti harmaata vastaan.

FacebookTwitter

Lisäravinteista ja treenauksesta yleensä

Lisäravinteista

Kuten kaikki itseään kunnioittavat hörhöt, myös minä vedän sekalaisen kasan erilaisia jauheita shakerin läpi.

Todellinen ongelma mikä aiheuttaa lisäravinteiden käytön on se, että ei minulla ainakaan ole joka kerta aikaa lähteä kehittämään ruokia, jotka täyttävät kaikki vitamiini- ja hivenainetarpeeni, sekä sisältävät vielä oikean makrojakauman menemättä yli päivittäisistä kaloreista.

IMG_20150630_171022

Kuten kuvasta näkyy olen Fitnesstukun heavy user! 😀

Tällä hetkellä käytössä: Fastin Malto6, Star Nutrionin Whey 80, Fastin Intra, Leaderin Redram Combat Pak sekä Star Nutritionin Omega-3 70% valmiste. Kaapista löytyy näiden lisäksi myös erinäisiä proteiinivanukasjauheita ja olen himoinnut kaupasta Fastin proteiinipannukakkupussia.

Mitään varsinaista treeniloaderia tai palkkaria en itse käytä, vaan sekoittelen noista aina tarpeen mukaan sopivan koostumuksen joka osuu päivän tavoitteeseen.

Vitamiinivalmisteena menee siis Redram Combat Pak, joka tuntuu sisältävän kaiken mahdollisen ja vähän myös sellaisia raaka-aineita joiden tehosta en itse olisi ihan täysin varma. Kuitenkin kyseisen valmisteen EPA ja DHA arvojen alhaisuudesta johtuen täydennän kalaöljyjäni Star Nutritionin Omega-3 70%:lla, joita otan 2 kapselia päivässä.

Treenauksesta yleisesti

Treenit riippuvat hyvin pitkälle siitä mikä milloinkin on tavoitteena. Esimerkiksi heinäkuussa tavoitteena on polttaa mahdollisimman paljon rasvaa ja aerobisen liikunnan määrää on lisätty niin, että nyt treeniohjelmani näyttää seuraavalta:

Aamulenkki: Silloin kun herään käyn heittämässä 45min juoksun tekniikalla jota voi kuvata ehkä lähinnä HIIT. Eli vedän niin täysillä kuin pystyn kunnes meinaan kuolla, jonka jälkeen kävelen jotta saan taas happea, tämä toistetaan koko lenkin ajan. Hyvä lenkki päättyy siihen, ettei tiedä pitäisikö pyörtyä vai oksentaa.

Sali: Yleensä käymme kihlattuni kanssa salilla juuri ennen sulkemisaikaa, koska on yksi asia mitä rakas mieheni ei voi sietää ja se on odottelu. Menemällä salille kun se on sulkeutumassa, on sali yleensä vain ja ainoastaan meidän käytössämme. Esimerkiksi juhannuksena paikka oli joka ilta täysin autio.

Omassa rauhassa on kyllä se mukava puoli; että kaikki naisellisuus ja kauneus karisee kun vetää jalkaprässillä vedet silmissä tajunnan rajoilla ja pitää kaikenlaista omituista ääntelyä.

Käyttämäni treeniohjelma on personal trainerini kehittämä kolmijakoinen ohjelma.

10552631_826585260782497_5189794223402906490_n

FacebookTwitter

Pinkit Ray-Banit

Tänään. Tai no eilen oli mahtava hetki, sain vihdoinkin ostettua uudet ihanat aurinkolasit hajonneiden pilottieni tilalle. Nää on just ne mitä oon jo monta kuukautta kuola valuen tuijotellut optikkoliikkeen ikkunassa.

Nämä lasit myi Fenno Optiikka Seinäjoen Silmälasimarket. Ray-Banien ovh oli about 180€, mutta mukavan keskustelun jälkeen erittäin avuliaan myyjän kanssa hinta tippui aurinkolasien sankojen ja muiden härpättimien säädön kanssa mukavaan tasasummaan 150€.

Myymälätila itsessään oli pienestä koostaan huolimatta erittäin selkeä, sekä valikoima vaikutti ainakin aurinkolasien osalta erittäin laadukkaalta. Esillepanot oltiin toteutettu tyylikkäästi about merkkikohtaisesti. Itse olisin löytänyt näidenkin ihanuuksien lisäksi vaikka mitä ostettavaa.

Hintaan kuului myös Ray-Ban brändätty suojakotelo varmistamaan ettei näille käy samoin kuin edellisille. 😉

PicsArt_1434672951385

Lisähuomiona linssistä tulevasta heijastuksesta voi nähdä lapseni säätämässä puhelimellaan jotain tooooosi tärkeetä pökälepeliä, jota kukaan yli 18-vuotias ei voi pelata minuuttiakaan ilman ruosteisella ruuvimeisselillä  itse toteuttamaansa lobotomiaa.

Hyvää juhannusta! <3

FacebookTwitter

Ensimmäinen blogiteksti.

Tylsä otsikko ja tylsää tekstiä odotettavissa? Todennäköisesti.

Tarkoitus olisi jatkossa bloggailla kaikesta mahdollisesta maan ja11235811_10205195143431712_2958422269607274906_n taivaan väliltä. Ainoana yhdistävänä tekijänä on että kyseinen aihe on jostain kumman syystä sattunut kiinnostamaan minua, ja vain minua sen verran että olen vaivautunut siitä jotain ylös laittamaan.

Aiheet todennäköisesti tulevat kuitenkin keskittymään seuraaviin: Fitness – Matkailu – Käsityöt – Sisustus – Ruoka – Muoti – Kaikki vaaleanpunaiset jutut – Ja tietenkin minä.

Ammattimaisempaa sisältöä tulee asiakaspalvelualalta sekä kuluttajamyyntiin erikoistuneista kivijalkakaupoista (todennäköisesti omasta mielestäni tiedän paremmin kuin muut ja kritisoin muiden ratkaisuja).

Olen myöskin viimeisen vuoden aikana havainnut itsessäni mielenkiintoa seurata yhteiskunnallisia asioita, joten vaikka voinkin luvata että niistä bloggaaminen tulee olemaan hyvin vähäistä voi aina välissä käydä vahinko.

Alla satunnainen läjä kuvia aiemmista jutuista ja puuhailuista.

10350413_10203486566078346_3827715018518779748_n10996161_10204663664185063_4638249104489789180_n10857862_10204336523006738_2832439070143423255_n 10830555_10204888628209023_4210745124978457969_o   11013208_10205308095735449_4124379583902767237_n11043046_10204700877595375_7696797543887654869_n 11038257_10204825268945081_677288660303783104_n  11351248_10205265277945031_3579567884098824184_n

FacebookTwitter